14. tammikuuta 2011

Juustoinen broilerpiirakka

Kokeilin eilen valmistaa pitkästä aikaa suolaista piirakkaa. Kokeilu kannatti, sillä söin tänään aamupalaksi viimeiset siivut; kauaa ei siis herkullinen piirakka ehtinyt vuuassaan olla! :)

Pohja:
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
suolaa
hieman persiljaa silppuna
½ dl ruokakermaa tai vettä

Täyte:
tilkka öljyä
300 g broilerin fileesuikaleita
suolaa
paprikajauhetta
chilijauhetta
1 tomaatti
150 g mozzarellajuustoraastetta

Pinnalle:
3 munaa
3 dl ruokakermaa
ripaus suolaa
100-150 g emmentaljuustoraastetta

Säädä uuni 225 asteeseen ja aloita pohjan valmistus. Nypi voi jauhojen joukkoon. Mausta suolalla ja lisää persiljasilppu. Sekoita joukkoon vesi tai kerma. Painele taikina piirasvuokaan (sekä pohjalle että reunoille).
Esipaista pohjaa uunissa noin 10 minuuttia ja tee sillä välin täyte. Paista broirersuikaleet pannulla tilkassa öljyä ja mausta ne. Kaada suikaleet tasaisesti esipaistetun pohjan päälle. Silppua tomaatti pieniksi lohkoiksi ja ripottele ne piiraan päälle. Sekoita keskenään tasaiseksi munat, ruokakerma mozzarellajuustoraaste ja suola. Kaada seos piiraan päälle ja ripotte pinnalle emmentaljuustoraastetta. Tiputa uunin asteet 200 ja paista piirasta vielä puolisen tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti