23. tammikuuta 2012

Say cheese

Olemme varmasti olleet edellisessä elämässämme hiiriä. Niin hekumaalisia tuntemuksia koimme lauantaina tyttöporukassamme juustotarjottimen ympärillä. Mielessään jokainen varmasti suoritti pienimuotoisia palvontaeleitä juustokimpaleita kohtaan ennen kuin niihin käytiin käsiksi...

Huomasimme siinä mutustelun ohessa tulleemme nyt siihen tiettyyn ikään. Joimme sivistyneesti punaviiniä, herkuttelimme juustoilla ja puhuimme politiikasta. Tästä ei enää ole paluuta.

Jos zoomataan tarkemmin pöydän kohokohtaan, löytyy sieltä juustoa jos jonkinlaisia. Vivahteina esimerkiksi paprikaa, basilikaa, savua ja tietysti täyteläisiä valkohomejuustoja ja ruohosipulituorejuustoa. Hedelmäosastolla herkuttelimme viinirypäleillä ja päärynöillä.

Ainakin allekirjoittaneen piti avata syöminkien päätteeksi housujen ylin nappi. Reetta kokeneempana ohjeistikin pukemaan seuraavaan juustoiltaan venyvän trikoomekon. :>

6 kommenttia:

  1. Muistatko minkä merkin savujuustoa pöydässänne oli? :) Rakastan sitä aivan ylikaiken ja niistäkin huomaa kummasti eroja.

    VastaaPoista
  2. Ostin herkutteluhetkeemme Helsingin Maatilatorilta kimpaleen Hilma-savujuustoa. Täytyy kyllä myöntää, että omassa mittapuussani se jäi kakkoseksi saman ketjun (Eat&Joy) Armas-merkkiselle savujuustolle, jota voin lämpimästi suositella! :)

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi, en oo kumpaakaan koskaan maistanut! Oon tykästynyt pohjanpoikaan, jokilaakson savujuusto ei ollut niin hyvää mielestäni, savun maku ei ollut niin voimakas. :)

    VastaaPoista
  4. Oma kokemukseni savujuustoista taitaa rajoittua oikeastaan juuri noihin kahteen edellä mainitsemiini.. Armas on ehdottomasti maistamisen arvoinen - savun pystyy aistimaan hajusta aina siihen täyteläiseen makuun asti! Ja onhan sen nimikin aika hellyyttävä:)

    VastaaPoista
  5. Muistatko mistä oot tota Armasta ostanut? Löytyykö ihan normi marketeista vai pitääkö lähteä jonnekin muualle :) ? Onko sulla muita juustoja mitä voisit suositella näin alkavalle maistelijalle? oon vähän nirso ja toi savu on ainoo mitä oon vasta sulattanut. :D

    VastaaPoista
  6. Armasta saa ainakin Helsingissä Kluuvin kauppahallista ja Maatilatorilta, joissa myydään pientuottajien tuotteita. Googlaamalla voi selvitä, mistä muualta kyseistä juustoa saa. :) Toinen suosikkijuustoistani on paprikajuusto, jota olen ostanut K-kaupasta.

    Olen myös havainnut, että joulupiparit sopivat yllättävästi juustojen kanssa yhteen! Esimerkiksi homejuusto ja pipari on lyömätön yhdistelmä, jota vasta tänä jouluna kokeilin, mutta jäin heti koukkuun. :)

    VastaaPoista