21. huhtikuuta 2012

Allicha-kasvispiiraat

No nyt on ruualla mielenkiintoinen nimi! Usein tällaisten nimien taakse kätkeytyy jokin tarina, eikä tämä herkku tee poikkeusta.

Valmistin joku ilta etiopialaisia injera-lettuja (joiden taikinaa muuten kohotettiin yli vuorokausi!) ja niille erilaisia täytteitä. Runsaalla kädellä valmistettuja täytteitä syntyi aika reilusti, enkä tohtinut niitä poiskaan heittää, sillä uutisissa on juuri julkaistu hälyttäviä lukuja siitä, miten paljon ruokaa heitetään roskiin. Päätin siis valmistaa pieniä piiraita, joiden täytteeksi käytin allicha-kasvispaistosta.

Täytteeseen tarvitset: (12 piirasta)
sipulin
valkosipulinkynnen
porkkanan
ison perunan
n. 80 g kaalia
öljyä
n. 2 dl vettä
1 rkl tuoretta inkinääriä raastettuna
1 tl suolaa
½ tl chiljauhetta

Pohjaan tarvitset:
100 g voita
2 dl vehnäjauhoja
½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g ruohosipulituorejuustoa
n. 150 g  juustoraastetta

Aloita kuorimalla ja pilkkomalla sipuli, porkkana ja peruna. Silppua myös kaali valmiiksi. Kuullota sipulikuutioita pannulla öljyssä ja purista joukkoon valkosipulinkynsi. Lisää joukkoon inkivääriraaste ja kaali. Kun kaali on alkanut pehmentyä, lisää joukkoon porkkanat, suola ja puolet vedestä. Anna kiehua hiljalleen kannen alla noin 10 minuuttia. Lisää joukkoon perunat ja tarvittaessa lisää vettä. Anna hautua kannen alla niin kauan, että perunat ovat kypsiä. Lopulta pannussa ei pitäisi enää olla jäljellä vettä. Mausta paistos chilimausteella.

Sekoita taikinaa varten kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon voi. Sekoita taikinaan myös tuorejuustoa ja lisää tarvittaessa tilkka vettä. Vuoraa muffinivuoan kolot taikinalla, annostele täyte ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoa valmiit piiraat esimerkiksi raejuuston ja pastasalaatin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti