5. elokuuta 2012

Feta-sipulimuffinit

Sunnuntaiaamu, eikä mitään syötävää aamupalaksi. Tällaisiin fiiliksiin havahduin tänään, mutta onneksi kaappien kätköistä löytyi ihan kelpoaineksia, joista sai loihdittua suolaisia muffineja. Tavallaanhan nämä ovat vain hienosäädettyjä sämpylöitä, joten jokainen kutsukoon näitä kuten haluaa - hyvästä mausta ei silti pääse mihinkään!

Tarvitset: (n 12 kpl)
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl pizzamaustetta
3 kananmunaa
200 g fetaa
½ dl oliiviöljyä
2 dl maitoa
ison sipulin
voinokareen

Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja ruskista ne pannulla voinokareessa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon murennettu feta, kananmunat, oliiviöljy, maito ja ruskistetut sipulikuutiot. Jaa taikina muffinipellin koloihin ja paista 180 asteessa 15-20 minuuttia, kunnes muffinit ovat kypsiä.

4 kommenttia:

  1. Täytyy olla ihania! Kiva ohje! Miekin olen joskus tehnyt feta-muffareita ja tuupannut hitusen vihreitä oliiveja ja aurinkokuivattua tomskua pilkottuna sekaan. Täytyiskin tehdä taas joku päivä!

    VastaaPoista
  2. Aurinkokuivatut tomaatit käväisivät myös mun mielessä, mutta tällä kertaa mentiin ihan perusmauilla. Ehkä ensi kerralla pilkon mukaan myös niitä tomaatteja!

    VastaaPoista
  3. omnomnom. voiskohan näitäkin kuorruttaa?

    VastaaPoista
  4. Asiaa pitää ehdottomasti tutkia! Suolaisella kuorrutteella puraisu näistä herkuista veisi suoraan seitsemänteen taivaaseen!

    VastaaPoista