22. syyskuuta 2012

Suppilovahveropiiras

En ole oikein koskaan ollut sienten ylin ystävä, mutta tänä syksynä olen haastanut itseäni maistamanaan ahkerasti erilaisia sieniruokia. Ihminenhän tottuu uuteen makuun vastan noin kahdenkymmenen maistelukerran jälkeen, vai miten se nyt meni?

Yksikseni en vielä ole valmis syömään ihan kokonaista sienipiirakkaa, joten toimin eilen pyörälähettinä ja jaoin piiraspaloja muutamille sienten ystäville. Piiras katosi kuulemma parempiin suihin kiljuen, eikä pöydän ääreen ehditty edes istahtaa, vaan syysherkku syötiin seisaalleen! :) 

Pohja:
1½ dl perunamuusijauhetta
2 dl vehnäjauhoja
100 g voita
½ tl suolaa
kananmuna
2 rkl vettä

Täyte:
4-5 dl suppilovahveroita
pieni sipuli
100 g juustoraastetta
3 kanamunaa
½ tl sitruunapippuria
1 tl timjamia

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja nypi pehmennyt voi seoksen joukkoon murumaiseksi taikinaksi. Sekoita joukkoon kanamuna ja vesi. Taputtele valmis taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.

Pilko suppilovahverot melko hienoksi silpuksi ja kuumenna hetki pannulla, jotta niiden neste haihtuu. Kuullota myös silputtua sipulia hetki pannulla. Sekoita pannulla käytetyt aineet muiden täytteeseen tulevien aineiden kanssa sekaisin. Kaada täyte tasaisesti pohjan päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Arla Ingmanin tuote on saatu blogin kautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti