21. marraskuuta 2012

Mozzarellamunakas


Välillä ruokaohjelmia katsoessa jokin resepti kolahtaa niin, että seuraavan päivän kauppalistan ainekset alkavat hahmottua jo katseluhetkellä. Eilen tällaisen inspiraation aiheutti ah, niin ihana Australian MasterChef, jossa valmistetiin ammattilaisen opissa erilaisa tapaksia.

Mozzarellamunakas on helppo ja yllättävän ruokaisa suupala. Rakastuin ensimaistamisella etenkin paahdettujen tomaattien makuun, näitä pitää lisätä joku kerta myös salaatteihin ja käyttää sosekeittojen pohjana - maku on tavallista tomaattia huomattavasti intensiivisempi.

Tarvitset:
2-3 tomaattia
oliiviöljyä
suolaa
pippuria
kimpaleen mozzarellaa
2 kanamunaa
basilikaa
maalaisleipää

Pese tomaatit ja poista niiden vihreä kantaosa. Pilko ne lohkoiksi, mausta suolalla, pippurilla ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Paahda 200 asteessa noin 20 minuuttia. Asettele paahdetut tomaatit uuninkestävän kulhon pohjalle. Revi tomaattien joukkoon paloja mozzarellakimpaleesta. Pilko joukkoon myös basilikanlehdet (omaan annokseeni käytin herneenversoja, koska niitä sattui kotoa löytymään). Riko päälimmäiseksi kananmunat niin, että keltuiset säilyvät ehjinä. Ripottele pinnalle hieman suolaa. Paista 150 asteessa noin 15 minuuttia. Tarjoa paahdettujen leipien kanssa.

2 kommenttia:

  1. Vaikuttaapa herkulliselta jälleen kerran :) Blogissamme on tunnustus sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Mun pitää nyt ryhdistäytyä noiden tunnustusten kanssa, niitä on tainnut jäädä multa jokunen rästiin. Jospa toteuttaisin pari kerralla! :)

    VastaaPoista