29. joulukuuta 2012

Ruokavuosi 2012

Kuluneena vuonna olen tutustunut moniin uusiin raaka-aineisiin, kuten riisinuudeleihin, punaisiin linsseihin ja talkkunajauhoihin. Useimmat kokeilut ovat olleet menestyksekkäitä, mutta välillä on menty ryminällä metsäänkin. Epäonnistumisen jälkeen onnistuminen tuntuu kuitenkin entistä paremmalta.


Olen myös herkutellut ulkona syödessä, mutta harkitusti ja niin harvoin, että valmiiseen pöytään istumisen luksus on säilynyt. Myös ystävien kesken olemme laittaneet pöydän useamman kerran koreaksi ja vaihtaneet kuulumiset ruoka suussa.

Olen osallistunut vuoden aikana kolmeen ravintolapäivään - (vielä tosin) vieraan roolissa. Salainen haaveeni on jonain kertana laittaa oma ravintola päiväksi pystyyn.

Helmikuussa matkustin poikaystäväni kanssa viikoksi Israeliin, jossa tutuiksi tulivat esimerkiksi falafelit ja hummus. Vuoden aikana kiinnostuin ja ihastuin myös juuri sopivasti aasialaisiin makuihin. Helmikuun Thaimaan matkaa odotellessa!

Ekoihin kertoihin lukeutui myös elokuiset rapujuhlat. Opin käyttämään rapuveistä, laulamaan muutaman snapsilaulun ja jopa pitämään akvaviitista. Ensi vuonna lupaan jälleen soluttautua rapujuhlille tai jos oikein hurjaksi heittäydyn, niin järjestän sellaiset itse!

Olen myös ehtinyt maistella monia erilaisia viinejä. Talvikuukausien ajaksi olen virittäytynyt vankasti punaviinitaajuudelle.

Olemme yhdessä ystävien kanssa leikitelleet arvostellessamme viinipullon jos toisenkin. Kovin tiukkoja emme ole arvioissamme olleet, sillä kaikki viinit ovat olleet hyviä - joku vain on voinut olla vähän toista parempaa. Hankin loppuvuonna kaappeihini myös asianmukaiset punkkulasit, joten nyt voin juottaa vaikka kahdeksaa viininmaistelijaa samanaikaisesti.

Kaiken kaikkiaan. Olen vuoden aikana haastanut itseäni keittiössä. En edelleenkään miellä itseäni leipuriksi ja kasvisruokaa valmistaessani turvaudun lähes aina sosekeittoihin. Rakkauteni ruokaan on yhä voimissaan ja odotankin innolla tulevaa vuotta. Aion ammentaa ruokainnoitusta maailman eri keittiöistä, kuvankauniista ruokablogeista ja television ihanista ruokaohjelmista.

Syödään hyvin myös ensi vuonna! :)


6 kommenttia:

  1. Poikennut olen täällä ennenkin, mutta nyt vasta tajusin, että oletkin ihan melkein "naapurista".:) Euraan meiltä ei aja edes puolta tuntia, ja nyt tuleekin siellä taas käytyä kerran viikossa, kun verkot on järvessä.;) Sinulla on oikein kiva blogi, ja kuvasi ovat ihastuttavia.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä blogimaailmassa törmää aivan sattumalta "tuttuihin"! :D Kiitos, toivottavasti Pyhäjärvi suo runsaalla kädellä antimiaan. :) (Olettaen, että verkkonne tuolla pitäjän isoimmassa rapakossa ovat.)

      Poista
  2. Pyhäjärvessä ovat. Miehen vaari asui aikoinaan Eurassa, ja kalastus jäi meille "perintönä". Aluksi piti vain hoitaa vaarin verkot järvestä pois, mutta se jäikin sitten joka talviseksi harrastukseksi. Pyhäjärvessä on hyvinkin antelias Ahti.:) Koskaan ei tarvitse tyhjin käsin pois lähteä. Kaksi kertaa on tänä talvena ehditty verkot kokea ja laatikollinen kaloja on aina saatu. Haukivoittoista on, edelliskerrallakin saatiin 26 haukea, mutta tulee sieltä mm. mateita, siikoja, järvitaimenia sekä ahvenia.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa mukavalta perinnöltä! Itse saaduista kaloista on tunnelmallisempaa kokata kuin kalatiskiltä ostoskoriin "saalistetuista" eväkkäistä. :)) Savustettu ahven maistuisi!

      Poista
  3. Mukava välitilinpäätös, monenmoista näyttää ruokavuoteesi mahtuneen! Itsekin ajattelin ruveta ensi vuonna tutustumaan vähän aktiivisemmin uusiin raaka-aineisiin, siinä sitä riittää hommaa pitkäksi aikaa... :)

    VastaaPoista
  4. Tällainen postaus oli myös mukava tehdä. Tulin palauttaneeksi mieleen monia mukavia muistoja ja yhteisiä hetkiä muiden ruokailijoiden kanssa. :)

    Uudet raaka-aineet pitävät kiinnostuksen keittiöön yllä! Esimerkiksi punaisia linssejä on vielä kaapissani rutkasti. Sosekeittoon niitä jo hurautin, mutta loppupaketti huhuilee vielä uusia käyttötapoja. :)

    VastaaPoista