30. tammikuuta 2013

Paistetut nuudelit tofulla

Matkakuume on vellonut kämpässämme koko viikon, eilen se äityi jo melko pahaksi. Lentokoneen nokka nousee kohti Thaimaata sunnuntaina puolen yön aikaan. Olen fiilistellyt tulevaa matkaa lukemalla matkaoppaita, hakemalla matkalaukut eteiseen odottamaan ja kokkaamalla Thaimaa-vivahteista ruokaa. Pian onneksi pääsen nauttimaan jo autenttisista aasialaisista mauista!

Tarvitset:
2 kananmunaa
öljyä
noin 200 g tofua
porkkanan
pienen purjon
valkosipulinkynnen
1 rkl chilitahnaa
2 rkl kalakastiketta
nuudeleita
limen

Kaada kuumalle paistinpannulle loraus öljyä ja riko siihen kananmunat. Sekoita munien rakenne rikki lastalla, jotta munat eivät kypsy litteiksi ns. aamiaismuniksi. Lisää pannulle hieman öljyä. Pilko valkosipulinkynsi ja purjo, lisää ne pannulle. Paloittele myös tofu ja kuorittu porkkana pienemmiksi paloiksi ja lisää ne pannulle. Anna kypsyä hetki. Lisää pannulle pakkauksen ohjeen mukaan kypsennetyt nuudelit. Paista hetki ja mausta chilitahanalla ja kalakastikkeella. Purista valmiiden annosten päälle limen mehua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti