2. tammikuuta 2013

Tomaatti-perunacurry

Lainasin ennen joulua monisatasivuisen intialaisen keittokirjan. Joulun pyhinä vedeltiin napa pinkeäksi perinteisistä laatikoista, joten kirjan reseptit ovat saaneet hautua mielessä hyvän tovin. Nyt vihdoin vuoden alkajaisiksi pääsin soveltamaan yhtä kirjassa ollutta reseptiä.

Keittiössäni valmistui kasvisuokaa, jota ei ole soseutettu keitoksi! Edistystä. Kyseessä oli intialainen tomaatti-perunacurry, jota söin chapati-leipien päältä. Leipien ohjeen jaan kanssanne huomenna!

idintia

Tarvitset:
ison sipulin
valkosipulinkynnen
öljyä
1 tl currya
1-2 tl chilijauhetta
1 tl kuivattua inkivääriä
½ suolaa
4 tomaattia
2 keskikokoista perunaa
1-2 kananumnaa

Pilko sipuli ja valkosipulinkynsi pieneksi silpuksi. Kuullota niitä öljyssä pannulla. Lisää joukkoon mausteet. Pese tomaatit ja poista niiden vihreä kantaosa. Pilko tomaatit ja lisää ne pannulle. Anna hautua miedolla lämmöllä hetki. Kuori perunat ja pilko ne pieniksi kuutioiksi. Lisää perunakuutiot pannulle ja paista aina välillä sekoitellen niin kauan että perunat ovat kypsiä. Lisää joukkoon tarvittaessa tilkka öljyä. Keitä kananmunat ja murusta ne haarukalla painellen. Ripottele muruset valmiin curryn pinnalle ja tarjoa lämpimien chapati-leipien kanssa.

Jos curryyn haluaa lisää tulisuutta, voi chilijauheen korvata kuullottamalla sipulin kanssa pannulla pilkottua tuoretta chiliä oman maun mukaan.

2 kommenttia:

  1. Oi tämä näyttää ja kuulostaa niin namilyta, että pakko kokeilla! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli myös yllättävän täyttävää. Ensin ajattelin, että varsinaista currya tuli vähän, mutta kun sitä söi täysjyvägrahamjauhoista valmistettujen chapati-leipien kanssa, vatsa tuli täyteen. :)

      Poista