3. tammikuuta 2013

Vuoden alun fruitie


En tehnyt vuoden vaihteessa yhtään lupausta. Siltikin, vuosi 2013 ja uudet tuulet saavat olon skarpimmaksi. Salille tulee lähdettyä entistä päättäväisemmin, suosin terveellisiä ruokia ja tuntuu, että tästä tulee elämäni paras vuosi. Vaikka tällainen selänsuoristus kestäisikin vain hetken aikaa, on se silti tyhjää parempi.

Facebookissa ystäväni ovat kannustaneet osallistumaan nautitaan elämästä tammikuu -tapahtumaan. Kukin nauttikoon tavallaan. Omasta mielestäni pieni ryhtiliike tekee vain hyvää. Totaalitipatonta, -lihatonta tai -karkitonta ei kannata aloittaa, jos lupaus murtuu heti ensimmäisellä viikolla. Pienistä muutoksista on hyvä aloittaa. Hurauta ensitöiksesi kokoon esimerkiksi vuoden alun terveellinen fruitie!

Tarvitset: (2 lasillista)
banaanin
2 nektariinia
1½ dl appelsiinimehua
1 tl paahdettua pellava- ja mustikkarouhetta

Sekoita hedelmät ja mehu blenderissä fruitieksi. Muista poistaa nektariinien kivet ennen soseuttamista! Kruunaa annos pelava- ja mustikkarouheella.

P.S. Arvatkaa, kuka sai joulupukilta blenderin, eikä meinaa pysyä housuissaan? :)

6 kommenttia:

  1. Meilläkin on blenderi käytössä, valitettavasti vain kausittaisesti. Täytyykin tehdä taas parit smoothiet.

    (Jos sinua kiinnostaa, niin sinulle on haaste blogissani:http://omastapajasta.blogspot.fi/2013/01/1-1-f-c-t-a.html )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassakin innotuksessani on mukava varmasti ensihuumaa uudesta laitteesta. Ihania ja terveellisiä välipaloja tuolla kyllä saa aikaiseksi. :)

      Kiitos haasteesta, pureudun siihen mielelläni! :)

      P.S. Sulla on kiva blogi, löysin sen Indiedays Inspirationin kautta. :)

      Poista
  2. Nam kuinka herkulta kuulostaa!:) Pakko kokeilla itsekin!!

    http://marsqn.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, tää maistuu niin terveelliseltä. :) Ja jos kaapista ei löydy superfoodrouheita, esimerkiksi kauraleseet sopii pinnalle hyvin!

      Poista