2. helmikuuta 2013

Riisipaperin metsästys

Viikko sitten illallistimme kavereiden kanssa meillä Indiedays Inpirationin Herkkuhetki illanistujaisiin ystävien kanssa -teemalla. Pääsin mukaan ruokakampanjaan ehdotettuani illan antimiksi aasialaista kasvisruokaa. Kevätrullat olivat nimittäin olleet jo pitkään tehtävien ruokien listalla.

Meidän kaveriporukalla on ollut jo useamman vuoden ajan tapana järjestää säännöllisen epäsäännöllisesti illallisia eri teemoilla. Koettuna on jo muun muassa rock, rucola ja rakkaus, ranskalainen illallinen, juustoillat (moneen otteeseen!) ja niin edelleen. Nyt vuorossa oli kurkkaus Aasian mantereelle kevätrullien muodossa.

Kaikki näytti hyvältä siihen asti, kun astelin kaupassa sen hyllyn luokse, josta oletin nappaavani ostoskoriin paketillisen riisipepria. Sitä ei siellä ollut. Eikä ollut toisessakaan kaupassa. Eikä kolmannessa. Eikä naapurikaupunginkaan isossa marketissa. Olisi siis pitänyt ennakoida ja hankkia riisipaperia isoista kaupungeista löytyvistä aasialaisista ruokakaupoista.

Noh, Google-tutkiskelun ja Youtube-videoiden rohkaisemina päätimme kokeilla kevätrullien kääreiden valmistamista itse. Aikaiseksi saamamme lepuskat eivät kylläkään muistuttaneet riisipaperia, mutta ainakin saimme aikaiseksi jotain, mihin kääriä tuoreet kasvikset ja paistetun tofun. Taisteluvoitto.

 
Kevätrullien täytteeksi tarvitset porkkanaa, kurkkua, paprikaa, rouskuvaa salaattia, retiisejä, riisinuudeleita ja paistettua tofua. (Tarkoituksenamme oli käyttää myös avokadoa, mutta olin onnistunut ostamaan kaupasta homeisen yksilön...) Kasvikset pestään ja pilkotaan sopivan mittaisiksi kääräistäväksi rullan sisään, riisinuudeli kypsennetään pakkauksen ohjeen mukaan ja tofu leikataan kuutioiksi, maustetaan soijakastikkeella, inkivääri- ja valkosipulijauheella sekä paistetaan pannulla.

Ystävien yhteisissä illallisissa syömisen lisäksi hauskaa on myös ruuan valmistaminen porukalla. Kun toiset pilkkovat kevätrullien sisälle tulevia kasviksia, kannattaa toisten aloittaa kastikkeiden valmistus.

Pähkinäinen dippikastike:
3 rkl maapähkinä-kookoskatiketta (Pirkka)
1 ½ rkl hoi sin -kastiketta
½ dl vettä

Sekoita kaikki dippiainekset keskenään. Anna kastikkeen makujen tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia.

Chilinen dippikastike:
punainen chili
pieni salottisipuli
valkosipulinkynsi
lime
1 rkl sokeria
1 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
½ dl vettä

Pilko chili, salottisipuli ja valkosipulinkynsi pieneksi silpuksi. Purista limen mehu ja sekoita kaikki dippiainekset keskenään. Anna kastikkeen makujen tekeytyä jääkaapissa puolisen tuntia.

 
Jos palaamme vielä kasviksille ja tofulle valmistamiimme kääreisiin, voisin kuvailla lopputulosta tortillojen ja riisipaperin välimuodoksi. Piruuttani laitan siis ohjeen jakoon, mutta Putous-hahmo Samppa Linnan sanoja lainatakseni: Saa käyttä, mut ei ol pakko! (Suosittelen siis metsästämään thaiputiikista oikeaa riisipaperia, joka on superkätevää ja kauniin ohutta.)

Tarvitset: (4- 6 kpl)
3 dl vehnäjauhoja
1 rkl maissitärkkelystä
½ tl suolaa
2 dl kylmää vettä

Sihtaa maissitärkkelys vehnäjauhojen joukkoon sihdin läpi, lisää suola ja vesi. Sekoita löysähköksi taikinaksi. Paista tarttumattomalla pannulla mahdollisimman ohuita letuskoita.
Vaikeuksista huolimatta saimme siis aikaiseksi kääreet, joihin rakkaudella pilkotut kasvikset voitiin kietaista. Ja valmistamamme dipit olivat suorastaan herkullisia! Lisäksi avarsimme keittiökokemuksiamme valmistamalla (osa myös maistamalla) tofua ensimmäistä kertaa.


Yllätysjälkkäriksi olin valmistanut jo ennalta sitruunaista rahkaa, jonka välistä löytyi suklaisia kaurakeksimuruja ja jogurttirusinoita. Pääruokamme parissa makumatkasimme siis Aasiaan, mutta jälkiruoka ei enää noudatellut maanosan ruokakulttuuria. (Eikä sitä tehnyt myöskään kokkauksen ohessa maistelemamme oliivijuusto...)


Sitruunarahka: (4-5 annosta)
2 dl vispikermaa
200 g maustettua sitrusrahkaa
½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
noin 200 g suklaakaurakeksejä
½ dl jogurttirusinoita
½ appelsiini

Vatkaa vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon sitrusrahka ja mausta sokerilla ja vanilliinisokerilla. Pilko jogurttirusinat karkeasti hieman pienemmiksi. Ota osa talteen annosten koristelua varten ja sekoita muut rahkan joukkoon. Murenna kaurakeksit karkeasti veitsellä. Ripottele keksimuruja annosmaljojen pohjalle. Seuraavaan kerrokseen lusikoi sitruunarahkaa. Lisää vielä yksi kerros keksimuruja ja rahkaa. Koristele annokset jogurttirusinoilla ja raastetulla appelsiininkuorella.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta saimme vatsat täyteen maukasta ruokaa ja loppuillasta olimmekin ähkyn partaalla. Illallisen päätteeksi keitimmekin kupilliset kuumaa piparminttuteetä, joka rauhoitti vatsaa.

Ystävien herkkuillallisesta Indiedays Inspirationissa on blogannut myös Minna K. jonka menu noudatteli hieman samaa ajatusta kuin omamme. Suussa sulava fondue ja kevätrulliin käärittävät kasvikset tarjoavat molemmat pöytäseurueelle mukavaa puuhaa ja jutustelunaihetta syömisen lomassa.

2 kommenttia:

  1. Rullat ovat kyllä herkkua! Mahtavaa viitseliäisyyttä tehdä riisipaperi itse, itse olisin varmaan jo vaipunut epätoivoon, vaihtanut ruokalajia tai käärinyt täytteet salaatinlehtiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mekin jossain vaiheessa mietimme, että joudummeko dippailemaan pieniksi pilkkomiamme kasviksia sellaisenaan kastikkeisiin. :) Onneksi ilta sai lopulta onnellisen lopun!

      Poista