2. maaliskuuta 2013

Ennakkoluulottomat mämmimuffinsit


Pääsiäinen ja pitkät vapaat ovat jo melkein nurkan takana. Lähikaupan pakastealtaastakin löytyi jo mämmiä! Tuo musta mömmö jakaa mielipiteet aika voimakkaasti ja sitä ollaan usein tarjoamassa Suomeen saapuneelle vaihto-oppilaalle heti ensimmäisen saunareissun jälkeen. Vaikka mämmi ei omiin jälkiruokasuosikkeihin kuuluisikaan, kannattaa tätä ohjetta kokeilla. Maistatin näitä eräällä, joka lähinnä nyrpistää nenäänsä mämmille, mutta tykkäsi muffinseista ja santsasikin - kaksi kertaa!

Tarvitset: (12 kpl)
kananmunan
1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g voita
1 tl vanilliinisokeria
½ dl maitoa
3-4 rkl mämmiä

Kuorrute:
2 dl kuohukermaa
1 rkl sokeria
½ sitruuna

Vatkaa kananmuna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, sulata voi ja sekoita jauhot ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää jauhoseos, sulatettu voi ja maito vuorotellen taikinan joukkoon hyvin sekoittaen. Sekoita lopuksi joukkoon mämmiä oman maun mukaan. Jaa taikina tasaisesti paistovuokiin ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Valmista kuorrute vatkaamalla kuohukerma melko kiinteäksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon myös tuorejuusto, mausta sokerilla ja lisää puolikkaan sitruunan raastettu kuori. Koristele kuorrutteella hieman jäähtyneet muffinsit.

Arla Ingman on sponsoroinut ohjeen maitotuotteet ja ohje löytyy myös Arla Keittiöstä.

4 kommenttia:

  1. Aika jeba idea! Paras mitä ite oon mämmistä tehny oli mämmikastike lampaalle. Arvatenkin pääsiäisenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vou! Tuo kuulostaa jo eksoottiselta, ja tietty maistamisen arvoiselta. :) Kyllä se mämmi vaan moneen taipuu. :)

      Poista
  2. Näitä pitää ehdottomasti kokeilla! Jee, pääsiäisjälkkäri numero yksi jo tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Muffinseissa on paksua makua, joka taittuu kivasti tuon sitruskuorrutteen kanssa. Namnam. :)

      Poista