8. maaliskuuta 2013

Jauhopeukalon kuiva-aineratsia


Mielestäni ihminen on tietyllä tapaa aikuinen, kun hänelle on kertynyt kiitettävä varasto erilaisia kuiva-aineita. Oma kuiva-ainekaappini käsittää kokonaiset neljä hyllyllistä. Vehnäjauhoja, ruisjauhoja, täysjyvägrahamjauhoja, pizzajauhoja, tattarijauhoja ja talkkunajauhoja. Hienoa sokeria, tomusokeria ja hillosokeria. Siemeniä, leivontasuklaata, keksejä, suolaa, maizenaa, pitkäjyväistä riisiä, jasminriisiä, risottoriisiä ja punaisia linssejä.

Listauksesta varmasti unohtui jotain, mutta tajusitte uskoakseni pointin.

Kaappi on pullollaan yhtä jos toista ja monet kuiva-aineista on ostettu kertakäyttötavaraksi. Tattarijauhoja tarvitsin kevättalven blini-iloitteluun, mutta jauhopussi saa olla melko varmasti omissa oloissaan seuraavat 365 päivää, kunnes blinisesonki vuonna 2014 taas alkaa. Hillosokerista innostuin puolestaan viime joulun aikaan, kun erilaisten juustojen kaveriksi piti valmistaa pähkinäistä omenahilloketta. Sen jälkeen en ole pussiin kertaakaan koskenut.

Eilen illalla mieleni teki suunnattomasti uunituoretta leipää. Päätin kuitenkin, etten lähde kauppaan hakemaan taas uutta jauhopussia, vaan nyt tyhjennän kaappia sieltä jo löytyvistä aineksista. Kuten voitte yllä luettelemastani listauksesta päätellä, kovin pienellä jauhoarsenaalilla en joutunut pärjäämään. Vielä kun jääkaapista sattui löytymään hieman kulmistaan kuivettunut hiivakimpale, ei minun tarvinnut käydä kaupassa ollenkaan.

Hyppysellinen tuota ja pari desilitraa tuosta pussista -tekniikalla onnistuin loihtimaan ehkäpä herkullisinta leipää, jota olen koskaan tehnyt! Monipuolisten kuiva-aineiden käytön lisäksi kätkin leipään kaksi porkkanaa ja kuiva parmesankäntyn loppukin sai uuden elämän maukkaassa peltileivässä. Vielä kun keksisin pölläyttää sitä tattarijauhoa muuallekin kuin harvoin syötävään blinitaikinaan…

Tarvitset:
4 ½ dl vettä
25 g hiiva
1 ½ tl suolaa
½ dl hunajaa
½ dl oliiviöljä
2 kpl porkkanaa
½ dl parmesanraastetta
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäleseitä
6 dl täysjyvägrahamjauhoja
½ dl seesaminsiemeniä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, hunaja, oliiviöljy, kaurahiutaleet ja vehnäleseet. Raasta joukkoon porkkanat ja parmesanjuusto. Lisää täysjyvägrahamjauhot. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi. Levitä taikina uunipellille, tee siihen haarukalla reikiä ja leikkaa alustavasti leipä taikinapyörällä neliönmuotoisiksi paloiksi. Koristele seesaminsiemenillä. Anna kohota vielä hetki ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Jutun hieman pidempi versio ja ohje löytyvät alkuviikosta myös Foodie.fm-blogista, jonne kirjoittelen muiden kotikokkien kanssa ruoka-aiheisia juttuja. Käykää kurkkaamassa!

3 kommenttia:

  1. Mulle on muodostunut ihan ongelma kuiva aineden määrästä! En voi ostaa jotain uutta kokeiltavaksi koska missään! ei ole tilaa sille. Olen järjestänyt uudelleen, laajentanut kulhoastian puoelle, kaatanut purnukoihin ja seissyt päälläni. Tila on tullut vastaan ja sitä ei enää ole! Pitää kai testata tämä leipä, jos vaikka pääsisi eroon jostain pussukoista :)

    VastaaPoista
  2. Tattarijauhoja kannattaa muuten testata ihan makeisiin aamupalalettuihinkin! Itselleni ainakin maistui :) http://liisalla.blogspot.fi/2013/01/tattariletut.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoakseni monessa taloudessa painitaan saman ongelman kanssa. Ihminen on luonteeltaan hamstraaja, joten se pätee myös kuiva-aineisiin. :) Kiitos tattarijauhoreseptistä, se on kultaakin kalliimpi taistossani pursuilevaa kaappia vastaan! :)

      Poista