27. maaliskuuta 2013

Yhä ylös yrittää


Miten käy, kun amatöörikokki kokeilee siipiään yrttiviljelijänä? Lopputuloksena saattaa olla esimerkiksi kuvan kaltainen tilanne, jossa multaan tökätty valkosipulinkynsi alkaa leikkiä sadun pavunvartta hamutessaan korkeuksia.

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta ymmärtääkseni tällaisesta kotiviljelmästä ei voi syntyä (ainakaan tuossa pikkukupissa) uusia valkosipulinkynsiä, mutta tuota vihreää verso-osaa voi pilkkoa ruokien sekaan...?

Yrttikipoissani vihertää tällä hetkellä myös basilikaa, rosmariinia ja ruohosipulia. Ne tosin on ostettu kauppojen valmisruukuissa. Taidan olla tekemässä henkilökohtaista ennätystä, kun olen saanut kaupan basilikan pysymään hengissä jo toista viikkoa! On se silti vaan myönnettävä, että siemenestä asti viljelemällä saa yrteistä paljon enemmän irti. Riemu repeää, kun ensimmäiset vihertävät osat ilmaantuvat mullan pinnalle!

Yrtit ja niiden kasvattaminen - varma kevään merkki!

4 kommenttia:

  1. Hih, kaiken se kevätaurinko saa heräämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoiset päivät ovatkin viimeaikoina olleet sitä luokkaa, että niistä on pystynyt imemään oikein kunnolla kasvuenergiaa! Itsekin joutuu kuvassa siristelemään, ettei liiaksi häikisi. :))

      Poista
  2. Oi pitäis itsekin varmasti pikku hiljaa kylvää yrtit purkkeihin. Korianteria aion yrittää TAAS uudelleen, vaikka tapan sen aina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota korianteria pitäisi itsekin koittaa! Haluaisin niin rakastaa sitä, mutta ainakin vielä makuun on hieman totuttelemista. Eikun siemenostoksille! :)

      Poista