25. huhtikuuta 2013

Inkiväärisima

 

En ole juonut simaa valehtelematta kymmeneen vuoteen. Kunnes tänään maistoin ensimmäisen suullisen itsetehdystä inkiväärisimaerästä. Uusi maku kiemurteli aluksi jännittävästi kielenpäällä ja aivot yrittivät kuumeisesti päättää, mitä mieltä juomasta olisivat. Mitä enemmän kulautin simaa kurkustani alas sitä paremmalta se alkoi maistua. Simaton kausi elämässäni olkoon nyt loppu!

Kun pistää töpinäksi, ehtii valmistaa inkiväärisimaa vielä vapuksi!

EDIT: Ohjetta on muokattu 29.4.2013 niin, että hiivaa ei lisätä suoraan kuuman veden joukkoon. Ilmeisesti liian kuuma vesi voi heikentää hiivan tehoa, joten se kannattaa lisätä vasta haalealla vedellä hieman viilennettyyn seokseen.

Tarvitset:
noin 2 sentin palan inkivääriä
100 g fariinisokeria
100 g sokeria
1 l kiehuvaa vettä
½ sitruuna
lime
noin herneen kokoinen pala tuorehiivaa
1 l haaleaa vettä
(rusinoita)

Kuori ja siivuta inkivääri. Laita inkiväärisiivut ja sokerit ämpärin pohjalle. Kaada päälle kiehuva vesi. Lisää joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja kokonaisen limen mehu. Lisää ämpäriin haalea vesi sekä noin herneen kokoinen pala tuorehiivaa. Sekoittele, jotta hiiva liukenee nesteen joukkoon.

Peitä ämpäri kannella ja anna tekeytyä yön yli. Pullota sima ja anna sen tekeytyä lämpöisessä paikassa vielä 2-3 päivää. Halutessasi voit lisätä pullotusvaiheessa siman joukkoon rusinoita.

Simaohjeeni löytyy myös Foodie.fm-blogista.

7 kommenttia:

  1. No, miten sinä nyt niin olet ilman simaa voinut olla? Sima on hyvää, eikä vappua ilman simaa (ja tietenkin munkkeja).;) Meinasin myös ensin tehdä inkiväärisimaakin, kun inkivääriä olisi sopivasti ollut, mutta päädyin tekemään vadelmasimaa. Jos vapun jälkeen kokeilisi inkivääristä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin simaohjeesi Inspiration-kuvavirrasta, kiva keksintö! :)

      Olen ollut aina vähän ronkeli kuplajuomien suhteen. Limpparia en juo koskaan, siideriä silloin tällöin, mutta kuohuviinistä osaan kyllä nauttia. :) Ehkä sima liittyy nyt vähitellen suosikkien joukkoon.

      Poista
  2. Tein tarkalleen tämän ohjeen mukaan ja sima on jo pulloissa mutta ei tunnu käyvän. Maistoin lusikallisen pullotuksen yhteydessä, ei maistunut ollenkaan hiivalle. Olisikohan nesteen pitänyt antaa jäähtyä ennen hiivan lisäämistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä leivonnasta on korvan taakse oppeja jäänyt, niin hiiva tarvitsee toimiakseen lämpöä. Jos hiiva lisätään kylmään veteen, niin esim. taikina tarvitsee kohoamiseen paljon enemmän aikaa. Monissa ohjeissa neuvotaankin pitämään pullotettua simaa huoneenlämmössä, jotta sen valmistumiseen ei mene niin kauaa aikaa.

      Täytyy toki myöntää, että valmistin simaa nyt ensimmäistä kertaa elämässäni. En siis lähestulkoonkaan ymmärrä kaikkia käymisen saloja!

      Omasta simastani maistoin hätähousuna ensimmäisen lasillisen jo hyvissä ajoin tuolloin kuvanottohetkellä. Sen jälkeen en ole pulloon kajonnut kuin vasta tänään ja korkkia avatessa kuului iloinen sihahdus, joten hiiva on tehnyt tehtävänsä. :) Toivottavasti sinunkin simaeräsi onnistuu!

      Poista
    2. ... jatkan vielä. Googlettelin asiaa hieman tarkemmin. Ilmeisesti liian kuuma vesi todella voi heikentää hiivan tehoa. Omassa erässäni en huomannut mitään kummallista, mutta muutan kaiken varalta ohjetta niin, että kuuman veden joukkoon kaadetaan ensin haalea vesi ja vasta sitten joukkoon lisätään hiiva.

      Hyvä, että tulit kommentoimaan asiaa. Toivon todella, että sinunkin simasi kuplii vappuna!

      Poista
    3. Sain jo pientä simanpelastusapua ystävältä. Eli sekoitin hiukan hiivaa kädenlämpöiseen veteen ja pistin sitä lorauksen joka pulloon, sitten ravistelin. Katsotaan alkaako käydä, jos ei nyt tällä kertaa onnistu niin vielähän tässä ehtii vaikka äitienpäiväsimat pistää tulemaan :)

      Poista
    4. No hyvä! Pidän peukut ristissä vappukuplien puolesta. :)

      Poista