9. huhtikuuta 2013

Parsapiirakka

Parsakausi. Ilmiö, josta en muutama vuosi sitten tiennyt vielä mitään. Kun asuu maalaiskunnassa, jonka ravintolatarjonta rajoittuu lähinnä kahteen kebab-pizzeriaan, ympärillä ei parsaviikoista juuri kohista. Aloin ymmärtää keväistä parsailmiötä vasta opiskeltuani muutaman vuoden Helsingissä ja havahtuessani siellä ravintoloiden parsaviikkoihin.

Kun lähtökohdat ovat mitä ovat, en kuulu (ainakaan vielä) niihin, jotka keväällä hihkuvat ensimmäisten parsojen ilmestyessä kauppoihin. Ajattelin kuitenkin antaa tälle vihreälle kevääntuojalle mahdollisuuden ja valmistin parsapiirakkaa kotioloissa. Kaunishan tuo on vaikka mistä suunnasta katsottuna. Huspois lumi, minä söin juuri kevään ensimmäiset parsat!

EDIT: Tekstiä on muokattua 12.4.2013 lisäämällä täytteeseen ja valmistusohjeeseen niistä unohtunut kananmuna.

Pohja:
100 g voita
2 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
tilkka vettä

Täyte:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g ranskankermaa
kananmuna
1 dl juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
100-150 g parsaa

Nypi pehmeä voi jauhojen ja suolan joukkoon. Lisää tilkka vettä ja leivo taikinaksi. Levitä taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.

Leikkaa parsasta puisevat varrenpäät pois ja keitä parsoja suolalla maustetussa vedessä viitisen minuuttia. Sekoita tuorejuusto, ranskankerma, kananmuna ja juustoraaste keskenään. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Levitä täyte pohjan päälle. Halkaise keittämäsi parsat kahtia ja asettele ne piirakan täytteen päälle. Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia.

6 kommenttia:

  1. Pirun tyylikäs ja varmasti myös maistuva piirakka. Parsapiirakka toimii aina!

    VastaaPoista
  2. Sama vika, pari kebabpaikkaa löytyy, niin eipä niissä mitään parsa-, blini- ynnä muita viikkoja ole.:( Parsa on kuitenkin jo monta vuotta kuulunut kevätherkkuihimme. Ovat niin nätin näköisiä keväällä kauppoihin ilmestyessään, että pakkohan niitä oli joskus aikoinaan ostaa ja kokeilla. Ja samalla opetella hollandaisen ja bearnaisen tekeminen.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin harmi, että kebuloita löytyy miltei jokaisesta pitäjästä, mutta hieman kiinnostavammat ja persoonallisemmat ravintolat löytyvät melkein ykskantaan Helsingistä. Onkohan ruuan perässä muuttaminen hyväksyttävä syy? :D

      Totta! Pitää ottaa ohjat omiin käsiin ja pitää parsaviikkoja kotioloissa. :)

      Poista
  3. Onpa tosi kaunis piirakka! Nyt perjantain kunniaksi maistuisi pala tota ja lasi valkkaria..

    Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Piirakkaa on jääkaapissa vielä jäljellä, joten ehkä mutustan loput siitä ehdottamasi valkkarin kanssa. :)

      Poista