6. huhtikuuta 2013

Passionpavlova

 

Välillä tuntuu, että ruokablogeissa kiertää aina silloin tällöin erilaisia trendejä. Viime aikoina olen törmännyt niin moneen  erilaiseen marenkiohjeeseen, että innostuin itsekin ruksaamaan pavlovan pois to do -listaltani. Tuntui, kuin kesä olisi vallannut keittiöni!

Olin mieltänyt pavlovan jotenkin vaikeaksi, mutta tämähän oli helppoa kuin heinänteko! Noudatin kolmea eri lähteistä poimimaani niksiä, joten jaan ne tässä myös teidän kanssanne.

1. Käytä huoneenlämpöisiä luomukananmunia.
2. Vatkaa valkuaiset teräskulhossa, sillä muovikulhon pinnalle voi olla jäänyt rasvaa.
3. Paista marenkia sekä lämpimässä uunissa että jälkilämmöllä.

Pohja:
4 kananmunan valkuaista
2 ½ dl sokeria
2 tl maissitärkkelysjauhoja
2 tl sitruunamehua

Päällinen:
2 dl vispikermaa
½ sitruunan mehu

Kastike:
3 passionhedelmää
½ dl vettä
2 tl maissitärkkelysjauhoja
2 rkl sokeria

Esilämmitä uuni 125 asteeseen. Vatkaa kananmunat pehmeäksi vaahdoksi. Lisää puolet sokerista pienissä erissä koko ajan vatkaten. Sekoita loput sokerista maissitärkkelyksen kanssa sekaisin ja lisää seos valkuaisvaahdon joukkoon. Lopeta vatkaaminen, kun vaahto on kiinteää ja valkoista.

Asettele valkuaisvaahto leivinpaperin päälle pellille ympyrän muotoon. Laita marenki valmiiksi lämmitettyyn uunniin. Paista marenkia tunnin verran, ota sitten uunista lämmöt pois, mutta anna marengin olla uunissa vielä puoli tuntia.

Valmista paiston aikana kastike halkaisemalla passionhedelmät ja kaapimalla niiden hedelmäliha pieneen kattilaan. Lämmitä hedelmäliha kattilassa, sekoita maissitärkkelysjauho ensin kylmään veteen ja lisää se sitten hedelmälihan joukkoon. Kiehauta seos ja mausta sokerilla. Anna kastikkeen jäähtyä.

Vatkaa vispikerma kuohkeaksi vaahdoksi ja purista sen joukkoon sitruunamehu. Koristele jäähtynyt marenki kermavaahdolla ja passionkastikkeella. Asettele loput kastikkeesta tarjolle pavlovan oheen.

16 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun joku kerrankin sanoo Pavlovan teon olevan helppoa - nyt voin ehkä itsekin uskaltautua kokeilemaan! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuneen ensimmäisen kerran jälkeen aloin suorastaan ihmetellä, että mikä tässä on mahtanut muuntua mielessäni siksi haasteeksi. :) Vielä kun pysty toistamaan suorituksen samalla tasolla, pavlova on virallisesti selätetty. Rohkeasti vain kokeilemaan! :)

      Poista
  2. Mullakin on pavlova to do -listalla, joten kiitti vinkeistä :) Kaunis ja varmasti hyvä versio, itsekin oli meittinyt passionhedelmiä tuomaan pientä kirpeyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös sitruunalla maustettu kermavaahto piristää mukavasti muuten niin makeaa pavlovaa. :)

      Poista
  3. Yllätyin itsekin ensimmäistä kertaa pavlovaa tehdessä miten helppoa se on :) sain maistella hyvin samankaltaista pavlovaa pääsiäisenä kyläpaikassa, passion on kiva lisä marengille. Ja tuo sitruunalla maustettu kermavaahto on loistoidea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen useammaltakin suunnalta kuullut, miten pääsiäisenä on herkuteltu pavlovalla. Sille on ilmeisesti helppo keksiä pirteän keltaisia päällisvaihtoehtoja pääsiäisen teemaan sopien. :)

      Poista
  4. Marengin teko on yllättävän helppoa. Useimmiten tulee ylijääneet valkuaiset tehtyä marengiksi. Ja pavlova on marenkiherkuista ihan paras!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Jos näin helpolla saa aikaiseksi jotain näin juhlavaa, niin tämä kokki ainakin hihkuu riemusta. :)

      Poista
  5. Kaiken näkösiä pavlova virityksiä on tullu tehtyä& syötyä. Mut tää näyttää olevan todella hyvä. Kiva tuo passion yhdistää pavlovaan :D nam

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimi kyllä vallan mainiosti! Jos nyt rehellisiä ollaan, niin väkersin passionista ensimmäistä kertaa yhtään mitään omassa keittiössäni. :) Seuraavia kertoja on varmasti luvassa!

      Poista
  6. Ihanan raikkaan oloinen pavlova.
    Minustakaan pavlovan tekeminen ei ole kovin hankalaa. Ainoastaan kerran olen saanut marengin tihkuttamaan saumoista.
    Luin noita samoja ohjeita, en kyllä enää muista mistä, mutta tuon teräskulhoasian olen päättänyt unohtaa paitsi silloin kun teen marengin, jota vatkataan liedellä. Kaikkina näinä vuosina olen aina tehnyt sen muovikulhossa, eikä se ole aiheuttanut ongelmia. Löysin siis itsestäni muovikulhojäärän - ainakin siihen saakka kunnes ostan uuden monitoimikoneen, jossa on teräskulho ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni juuri tuo teräskulhovinkki oli Olivian Täydellinen ohje -kirjassa. Onnistui näillä ohjeilla niin hyvin, että saa nähdä uskallanko muuttaa toimintatapoja. :D

      Poista
  7. Ihanan näköistä. Itsellä pavlova kuuluu aina kesään tuoreiden marjojen kanssa, mutta passionin kera maistuisi varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Marjojen kanssa tätä on tehtävä ehdottomasti uudestaan. Kesä ja marjasesonki - tulkaa jo! :)

      Poista
  8. Voi apua, näyttää ja kuulostaa superihanalta. Marenki nyt muutenki on herkkua mutta en ollu ennen törmännyt siihen passion-hedelmää yhdistettynä. Ihan must kesäjuhliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus uusi lisäke voi nostaa vanhan herkun aivan uusiin sfääreihin. :)

      Poista