16. huhtikuuta 2013

Valkosipulimaustevoi

Kevät on myöhässä ja samoin grillikauden aloitus. Se ei kuitenkaan estä fiilistelemästä jossain vaiheessa alkavaa ulkoruokintakautta. Pannun ja uunin ääressä ehtii vielä hyvin valmistella muutaman herkullisen tempun kesää varten. Uusin oppimani temppu on valkosipulimaustevoin valmistus. Naurettavan helppoa.

Aluksi valkosipulin maku pehmennetään käyttämällä muutama kynsi folionyytissä uunissa. Sitten vain surautetaan kaikki ainekset tehosekoittimessa. Työläin vaihe lieneekin maustevoipötkön jähmettymisen odottelu...

Tarvitset:
3 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
100 g voita
tuore rosmariininoksa
1 tl oreganoa
½ tl suolaa

Laita valkosipulinkynnet kuorineen folionyyttiin ja lorauta joukkoon hieman oliiviöljyä. Sulje nyytti ja laita se puoleksi tunniksi 200-asteiseen uuniin.

Pilko pehmennyt voi pieniksi paloiksi. Laita tehosekoittimeen voikimpaleet, rosmariininoksan lehdet, oregano ja suola. Purista ´joukkoon myös uunista ottamasi valkosipulinkynnet. Uunissa pehmenneiden valkosipulinkynsien kuori jää sormiesi väliin ja sisus puristuu kätevästi tehosekoittimeen muiden ainesten joukkoon. Surauta voiseos tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi.

Lusikoi voimassa tuorekelmun päälle pitkuliaiseen muotoon. Pyöräytä tuorekelmua muutaman kerran massan ympärille ja nosta makkaramainen pötkylä jääkaappiin jähmettymään. Kun maustevoimassa on kovettunut, siitä pystyy leikkaamaan voinappeja pihvien päälle.

Arla Ingman on sponsoroinut ohjeen maitotuotteen ja ohje löytyy myös Arla Keittiöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti