29. kesäkuuta 2013

Raparperimehu


Raparperin parhain sesonki alkaa olla jo ohi, mutta pihamaalle versovista varsista saa vielä valmistettua maukasta mehua. Olen aina luullut, että kun tehdään mehua, siihen tarvitaan valtava mehumaijakattila hellalle porisemaan ja keittopuuhissa ollaan kiinni useamman tuntia. Vaan onpa niitä helpompiakin tapoja! Raparperin maun saa pulloon noin viiden minuutin aktiivisella valmistuksella, mehu tekeytyy viileässä kuin itsestään.

Tarvitset:
4-5 raparperin vartta
2 dl sokeria
2 limeä
1,5 l kuumaa vettä

Pilko raparperit ja laita ne ison kulhon pohjalle. Mittaa päälle sokeri ja purista limemehu. Kaada aineksien päälle kuuma vesi. Anna mehun tekeytyä viileässä yön yli. Siivilöi ja pullota.

4 kommenttia:

  1. Se hyvä puoli on mehumaijamehussa, että se säilyy seuraavaan vuoteen. Minulla on vielä paljon jäljellä raparperia enkä ole ehtinyt maijan kanssa puuhastelemaan, joten tätä teenkin ensi hätään. Kuulostaa raikkaalta ja hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olkoon sellainen kärsimättömän mehustelijan luotto-ohje. Raikkaan raparperimehun makuun pääsee 24 tunnin sisällä puuhan aloittamisesta. :)

      Poista
  2. tein samantyylistä mehua itsekin ja aijaijai tää on niin ihanan kesäisen makuistan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin tietää, että ruoka tai juoma on onnistunut, kun sen makua voi luonnehtia kesäiseksi. ;)

      Poista