8. heinäkuuta 2013

Halloumi-kasvispihvit


Kesän mitä tänään syötäisiin -pohdiskelut etenevät miltei päivästä toiseen seuraavasti: Uusia perunoita nyt ainakin. Mutta mitä niiden kanssa?

Broileria on kulunut tänä kesänä perunoiden kavereina jo kiitettävästi, joten nyt oli aika kokeilla jotain uutta. Halloumilla ryhditetyt kasvispihvit valmistuvat melko helposti, ja suurin vaiva onkin ainesten raastamisessa. Kuin huomaamatta tulinkin viettäneeksi tänään kasvisruokapäivän. Työpaikkaruokalassa lautaselle valikoitui pinaattikeittoa ja kotona noudateltiin myös vihreää linjaa.

Tarvitset: (6-8 pihviä)
kesäkurpitsan
2-3 porkkanaa
200 g halloumia
½ puntti ruohosipulia
2 kananmunaa

Raasta kesäkurpitsa, porkkana ja halloumi kulhon pohjalle. Saksi joukkoon ruohosipuli ja sekoita joukkoon myös kananmuna. Muotoile pihvit puristamalla massa tiiviisti kämmenien välissä. Samalla ylimääräinen neste valuu pois. Paista öljyssä pannulla.

2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi tämän ohjeen perusteella ja tänään testattiin pihvejä. Simppeliä, mutta hyvää! Raastoitko muuten kurpitsan ym. karkeaksi raasteeksi, ei siis porkkanaraastemalliin? Itse tein jälkimmäisen ja ajattelin vasta paistettaessa, että olisikohan nestettä irronnut karkeammasta raasteesta vähemmän.
    Kiva on blogisi muutenkin, varmasti poikkean uudestaankin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa hyvän ruuan pariin uudestaankin! :) Muistaakseni raastoin ainekset hieman karkeammalla raastinosalla. En siis sillä, josta saa mehevän muhevaa porkkanaraastetta aikaiseksi. :) Nestettä irtosi kyllä silti, mutta ehkä hieman vähemmän kuin kaikista hienoimmalla raastinosalla olisi irronnut.

      Poista