24. heinäkuuta 2013

Hernepesto

 
Olen suuri pestofani, mutta herkuttelen vihreällä kastikkeella harkitun harvoin. Lähdinkin tänään iltapuhteeksi kehittelemään perinteisen peston rinnalle hieman tuunattua versiota. Surauttamalla herneet sun muut blenderissä, saa lopputulokseksi tavallista paksumpaa pestoa, jota voi sivellä esimerkiksi korppujen pintaan. Minulla sattui olemaan kaapissa säilöttyjä herneitä, mutta kokeilkaapa te tuoreilla herneillä, niitä saa vielä turuilta ja toreilta.

Luonnehtisin hernepestoa ehdottomaksi illanistujaishitiksi. Löytyykö kotikokkien joukosta muita emäntiä, jotka nauttivat voidessaan tarjota vierailleen jotain, josta he joutuvat kysymään: mitäs tällä kertaa olet keksinyt tarjota?

Tarvitset:
250 g herneitä
½ dl avokadoöljyä
valkosipulinkynnen
½ puntin basilikaa
½ dl auringonkukansiemeniä
½ tl etikkaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Blendaa tai surauta kaikki ainekset sauvasekoittimella tahnamaiseksi koostumukseksi. Tarjoa esimerkiksi korppujen levitteenä.

7 kommenttia:

  1. Juuri eilen mietin, että pitäisi kokeilla hernepestoa tuoreista herneistä. No, herneet jäi vahingossa ostamatta ja ohjekin etsimättä. Pitää kokeilla joskus tätä sun ohjetta, heti kun muistaa ostaa ne herneet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Been there done that. Miten kaupasta aina onnistuukin unohtamaan juuri sen kaikista keskeisimmän raaka-aineen? :D

      Poista
    2. Totta :D Olemattomista herneistä ei kovin kummoista hernepestoa loihdita!

      Poista
  2. Kokeilemisen arvoinen resepti, jos olisi herneitä. Suurin toivein mökille suunnistin tuoreet herneet silmissä vilisten. Tänä kesänä penkissä oli menestyneet vain rikkaruohot :( Täytyy siis kotiutua torin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi! Harmillinen yllätys. :( Mutta kuten tosiaan kerroit, onneksi meillä on torit! Niiltä löytää vaikka mitä herkullista, ja myyjät tuppaavat usein olemaan lupsakkaa sakkia. :)

      Poista
  3. Tein säilykeherneistä kerran hieman samantapaista levitettä, mutta siitä tuli jotekin ruskeanvihreää eli melkoisen ällön näköistä. On pitänyt siitä lähtien kokeilla tuoreilla herneillä, mutta jotenkin ne aina tulee popsittua suoraan pussista niin ettei kokkailuihin ole jäänyt herneen hernettä :) Pitää tsempata itsehillinnän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskeanvihreä on kyllä vähiten ruokahalua herättävin väri! Onnistuin jos tekemään sellaista kasvissosekeittyoa, kun innostuin lisäämään keiton joukkoon runsaasti purjon vihreitäkin osia...

      Tuoreet herneet toisivat pestoon varmasti omanlaistaan makeutta. Kannattaa kokeilla, jos itsehillintä antaa myöden. :)

      Poista