9. heinäkuuta 2013

Nyt nousi rima!


Viime lauantai oli yhtä kohokohtaa koko päivä, sillä vietimme ystävän polttareita. Yksi henkilökohtainen highlight päivässä oli ehdottomasti Wanhan Rauman Kellarissa syöminen. Koko seurue oli leppoisalla tuulella, ja aloitimmekin aina alkuruuista alkaen pari tuntia kestäneen ruokailuhetkemme.

Ruokahalua herättelemään tilasin savuporo-juustokeiton. Täysosuma. Ei lisättävää.


Pääruuaksi chevre-härkää valkosipuliperunoilla. Liha oli uskomattoman mureaa ja vuohenjuusto sen päällä pinnalta rapeaa. Aivan taivaallista. Pieni miinus t-o-d-e-l-l-a valkosipulisista valkosipuliperunoista. Minä siis pidän valkosipulista, mutta liika on liikaa. Jos perunat olisivat olleet kohdillaan, olisin jättänyt tippiä.

Jälkiruokalistalta en bongannut mitään pakko saada -herkkua, joten aterian päätteeksi monen muun seurueen jäsenen tavoin päädyin hörppimään lämpöistä minttukaakaota. Toimi.


Tunnen itseni jo niin hyvin, että tiedän maksavani 50 euron ravintolalaskun hymyssä suin, mutta samanhintaisten farkkujen ostamisen jätän väliin ja suuntaan kirppikselle.

Wanhan Rauman Kellari, Anundilankatu 8, 26100 Rauma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti