1. lokakuuta 2013

Vuohenjuustopannukakku & tujakat tomaatit

Lopputulos ei läheskään aina kohtaa visiota.

Sillä ei kuitenkaan ole väliä, jos lopputulos maistuu silti hyvältä ja on näin kaunis! Tästä tuli annos, johon en meinannut aluksi raaskia haarukkaani iskeä.

Lähdin siis tavoittelemaan vuohenjuustopannukakkua kokkaustuokiollani. Tein kuitenkin liikaa taikinaa ja paistoin pannukakun pienehkössä ja korkeareunaisessa vuuassa, joten uunissa se kohosi kakkumaiseksi. Valmiin kakkusen lohkoin neljään osaan, asettelin kakkupalasen salaattipedin päälle ja ripottelin annoksen päälle pannulla käytettyjä ja chilillä ryhditettyjä tomaatteja sekä cashewpähkinöitä. Hövelillä päällä kun olin, niin pirskotin annoksen koristeeksi vielä tummaa balsamicokastikettakin!

Huh! Nyt seuraakin bloggaamisen hankalin vaihe: luovan kokkauksen purkaminen reseptiksi.

Vuohenjuustopannukakku:
2 kananmunaa
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
100 g vuohenjuustoa

Sekoita munat, maito, jauhot, suola ja oliiviöljy kulhossa sekaisin. Kaada taikina voideltuun noin 17 senttiä leveään korkeareunaiseen uuninkestävään vuokaan. Ripottele pinnalle vuohenjuustoa. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia. Tarjoa heti.

Tujakat tomaatit:
oliiviöljyä
2 cm pala chiliä
200 g kirsikkatomaatteja
pieni kourallinen cashewpähkinöitä
3 rkl vadelmaviinietikkaa
2 rkl hunajaa
mustapippuria

Pilko chili siemenineen ja kuullota sitä hetki pannulla öljyssä. Lisää tomaatit ja pähkinät. Kun tomaatit ovat pehmenneet, lisää pannulle viinietikka, hunaja ja mausta mustapippurilla. Anna tekeytyä hetki pannulla miedolla lämmöllä.

6 kommenttia:

  1. Tää näyttää ja kuulostaa kyllä aivan ihanalle! Vuohenjuustoakin tulee käytettyä ihan liian harvoin siihen nähden miten hyvää se on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on huono tapa, että nautiskelen vuohenjuustosta ravintoloissa, mutta omassa keittiössä en tee siitä juuri mitään! Olisi varmasti aika parantaa tapansa... :)

      Poista
  2. Nam, vuohenjuustopannukakut kuulostavat aivan ihanilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää oli! Vaikka uuniin tiiraillessani vähän naurattikin. Pannukakku kohosi kirjaimellisesti kakun kokoiseksi. :)

      Tätä voi siis kokeilla myös laakeammassa vuuassa tai vaikka muffinsipellillä. Silloin tietty paistoaikaa kannattaa muokata ja tarkkailla silmä kovana uunissa paistuvia herkkupaloja. :)

      Poista
  3. ihanan näköisiä herkkuja sulla täällä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä annos yllätti kyllä itsenikin iloisesti. :)) Oli hyvää ja annoksesta tuli tosi kaunis.

      Poista