26. tammikuuta 2014

Uunilohi

Samaan aikaa, kun yritän päästä keittiössäni raakakakkujen valmistuksen saloihin, luotan arkiruuissa tuttuun ja turvalliseen. En ole pitkään aikaan valmistanut uunilohta, joten sen syöminen perunamuusin kanssa ulkojäällä luistelun jälkeen iski suoraan makuhermoon.

Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, vaan vanhojen suosikkien valmistaminen pienen tauon jälkeen ajaa saman asian. Arjen oivalluksia!

Tarvitset:

n. 800 g lohifileen
sormisuolaa
sitruunapippuria
tilliä
sitruunan

Poista lohesta nahka ja ruodot. Laita lohi uuninkestävään vuokaan ja ripottele sen pinnalle sormisuolakiteitä ja sitruunapippuria. Kaada vuokaan myös maustettu ruokakerma. Paista 175-asteisessa uunissa 30-35 minuuttia.

Koristele paistettu lohi tillisilpulla ja sitruunalohkoilla. Tarjoa perunamuusin kanssa.

Arla Ingman on sponsoroinut ohjeen maitotuotteen.

4 kommenttia:

  1. Tämän lohiherkun salaisuus piileekin purkillisessa Arla Keittiö ruokakermaa kalalle. Kiitos vinkistä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeilin kerma nyt ensimmäistä kertaa! Helppoa arkiruuanlaittoa, kun iso osa makua on jo kermassa valmiina. :)

      Poista
  2. Uunilohi pelastaa meillä aika monestikin arjen. Omani poikkeaa tästä sun versiosta kuitenkin jokseenkin. Mikä taas kerran on hieno todistus siitä, että vanhat vakkaritkin poikkeavat taloudesta toiseen ja, että kyllä niitä muka niin tavallisiakin ohjeita on todella hyvä jakaa! Mulle esimerkiksi tuo 'ruokakerma kalalle' on täysin uusi tuttavuus. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten arkiruokailu onkin kaikkein kiinnostavinta! Toiselle ihan perusruoka voi olla toiselle täysin uusi juttu. Onneksi postasin tämänkin simppelin ohjeen, blogissa on suorastaan kuhissut lukijoita tänään. :)

      Poista