2. helmikuuta 2014

Tortillat ja riivitty kanatäyte

Olen aina aikaisemmin nakannut tortillaletut ostoskoriini kaupasta valmiina. Nyt halusin yllättää kylään saapuneen ystävän minikokoisilla tortilloilla, joten taikina piti valmistaa itse. Ja miten helppoa se olikaan! Itse tehdyt tortillat valmistuvat jopa nopeammin kuin niiden hakemin lähikaupasta. Ja minä sentään asun miltei kaupan naapurissa.

Myös kanakoivista riivitylle lihalle tekemäni soossi oli killerihyvä. Maistui hyvältä niin etkoilla jatkoilla kuin vielä dagen efterinäkin. Monesti olen paistanut tortillalettuihin kääräistäväksi peruskanasuikaleita, mutta koivesta riivitty ja kastikkeessa kieritelty liha on tuplasti mehukkaampaa.

Tortillat: (noin 10 pienehköä lettua)
2½ dl durumvehnäjauhoja
½ tl suolaa
1/4 tl kurkumaa
1 dl kylmää vettä
½ dl oliiviöljyä
durumjauhoja kaulitsemiseen

Sekoita ensin kuivat aineet keskenään ja sekoita joukkoon vesi ja öljy. Kaulitse taikinasta pieniä tortillalettuja jauhotetulla alustalla. Paista kuumahkolla ja kuivalla pannulla molemmin puolin niin, että lettujen pintaan tulee muutamia tummia laikkuja.

Kastike kanalle:
2 valkosipulinkynttä
chiliä oman maun mukaan
2 rkl oliiviöljyä
1/4 dl soijakastiketta
2 rkl vadelmaviinietikkaa
3/4 dl ketsuppia
3 rkl fariinisokeria
1 dl vettä

Kuullota valkosipulinkynsiä ja mikäli käytät tuoretta chiliä niin myös sitä oliiviöljyssä pannulla. Lisää kaikki aineet pannulle ja keittele kastiketta hetki, jotta sokeri sulaa.

Revi haarukalla pakkauksen ohjeen mukaan uunissa paistetuista 2-3 kanankoivesta lihat pannulle. Sekoittele liha kastikkeen joukkoon.

Tarjoa tortillat ja kanatäyte pinaattilehtien ja suolalla ja pippurilla maustetun tomaatti-avokadosalsan kanssa. Lohko tarjolle myös limeä.

4 kommenttia:

  1. Näihin voi jäädä helposti koukkuun! Viimekesän suosituin eväs veneily- ja kalastusreissuilla oli ihan ehdottomasti täytetyt tortillat, tyylin mitä milloinkin kaapista löytyi täytteeksi, mutta saaressa kaffepaussilla ne todella maistuivat sanoin kuvaamattoman hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tortillat saa tosiaan kasaan melkeinpä mistä tahansa raaka-aineista. :)

      Poista
  2. Itse tehdyt tortillaletut on kyllä tosi hyviä! Silti en ole jaksanut väkertää niitä kuin pari kertaa, sillä niiden helppous pääsee unohtumaan myös :) Riivitty kana on kyllä mehevää, varsinkin hyvän kastikkeen kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun pulled pork on tällä hetkellä niin kovin trendikäs, niin miksi ihmessä riivin kanaa nyt vasta ensimmäisen kerran, kysynpä vaan. :)

      Poista