13. syyskuuta 2014

Pehmeistä lakanoista valmiiseen pöytään


Postaus toteutettu yhteistyössä Scandic Paasi -hotellin kanssa.



Jonkun muun valmistaman illallisen nauttiminen on monelle ellei nyt viikottaista niin ainakin kuukausittaista arjen luksusta. Valmiiseen aamiaispöytään pääseminen sen sijaan on harvinaista herkkua. Minä heräilin pari viikkoa sitten helsinkiläisestä Scandic Paasi -hotellista, jossa ensimmäinen tehtäväni ei ollutkaan smoothieainesten pilkkominen blenderiin, vaan hampaiden pesu ja valmiiseen aamiaispöytään hipsiminen.


Minuun teki heti aamiaissaliin saavuttuani miellyttävän heräilevän vaikutuksen se, että tilassa soi rauhallinen taustamusiikki ja siellä täällä tunnelmaa loivat oikeat kynttilät. Olen kiertänyt enemmänkin kotimaisissa hotelleissa paljon nuorempana, jolloin kiinnostavinta antia aamiaisella ovat olleet nakit ja lihapullat, mutta vanhemmiten päivän aloittavalta hotelliaterialta kaipaa paljon muutakin.
 
Vaikka Paasin hotelliaamiaiselle saapuisikin vielä hieman unihiekkaa silmissä, karisevat ne viimeistään juomapisteellä, jossa tabletin näytöltä painetaan sormella esimerkiksi omenamehun kuvaketta, jonka jälkeen tilattu mehu lorisee viereisesta kraanasta lasiin. Moinen elektroniikalla vahvistettu juomapiste teki selvästi vaikutuksen myös japanilaisiin hotellivieraisiin!

Helsinkiläisissä hotelleissa majoituvat henkilöt ovat oletettavasti melko kansainvälistä porukkaa, mutta omat suupieleni nousivat väkisin hymyyn, kun huomasin munavoin viereen kirjoitettun ohjelapun. Monikohan vieras on ehtinyt tätä ennen kauhoa munavoita lautaselleen munakkaan tavoin...?


Hotelliaamiasella joutuu monesti runsauden pulaan, sillä tarjolla on paljon enemmän ruokavaihtoehtoja kuin oma vasta heräilevä vatsani olisi valmis nauttimaan. Minun aamiaiseni kohokohtia olivat ehdottomasti esimerkiksi croissant ja nutella-levite. Voisihan noita kotiinkin aamupalaksi hankkia, mutta niin ei vaan koskaan tule tehtyä, joten se tuntui erityiseltä herkulta.

Kasvisten ja hedelmien lisäksi erityisen iloiseksi minut teki aamiaisella tarjotut letut. Sitä aina salaa toivoo lettuja hotelliaamiaiselle, mutta silti ne onnistuvat olemaan joka kerta iloinen yllätys.





Hyvä hotelliaaminen on aina muistutus siitä, että aamiainen todella on päivän tärkein ateria. Kun se on monipuolinen ja runsas, jaksaa stadissa dallata pitkän aikaa ennen kuin vatsa ilmoittaa lounasajan koittaneen. Tämä viikonloppu taitaa olla sellainen, kun minä intoudun kotioloissakin paistamaan lettuja aamupalaksi...:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti