8. syyskuuta 2014

Tattibruschetta


Minua on pidetty tänä syksynä erityisen hyvänä.

Mummu ja pappa eivät ole malttaneet pysyä poissa mustikkametsästä, ja kun heidän omaan pakastimeensa ei ole enää marjoja mahtunut, on niitä kuljetettu lastenlapsille. Kun taas työystäväni onnistui iskemään sienimetsällä kultasuoneen, toi hän herttaisesti muutaman kauniimpaakin kauniimman herkkutatin myös töihin jaettavaksi.

Minun saamani mustikat ovat huvenneet aamu toisensa jälkeen marjaisaan smoothieen, ja eteeni kannetut herkkutatit päätyivät pannun kautta paahdettujen maalaisleipien päälle.

Vaikka en tunnustaudukaan vannoutuneeksi sienifaniksi, oli näissä bruschetoissa maku kohdillaan. Sienet olivat niin jämäköitä ja kiinteitä, että kun niitä malttoi paistaa vain vaaditut pari minuuttia, säilyttivät ne parhaan makunsa ja kivan suutuntuman aina valmiiseen annokseen asti.

Itse asiassa sisälläni heräsi ihan pieni sienestyskärpänen työkaverini metsäkertomusten jälkeen. Hän oli metsässä ensimmäisen tatin nähdessään riemuissaan päästänyt jopa pienen kiljahduksen! Lopulta sieniapajat osoittautuivat kuitenkin niin runsaiksi, että tatteja piti ison kipon lisäksi koota huppareista kiepsautettujen nyssäköiden sisälle.

Tarvitset:
2 komean kokoista herkkutattia
pienen sipulin
valkosipulinkynnen
voinokareen
muutaman timjaminoksan
pienen ripauksen suolaa
pienen ripauksen mustapippuria
noin ½ dl raastettua parmesaania
maalaisleipää

Pilko pannulle herkkutatit ja sipuli. Raasta joukkoon myös valkosipulinkynsi ja lisää timjaminoksat. Paista voinokareen kanssa muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää raastettu parmesaani ja kääntele aineksia pannulla vielä pariin otteeseen. Paahda maalaisleipäsiivut ja kokoa bruschetta-leivät tarjolle.

Halutessasi voit paahtaa pannulla vielä pienen kourallisen cashewpähkinöitä ja silputa ne leipien päälle rapeaa purutuntumaa ja silmänruokaa annokseen tuomaan.

2 kommenttia:

  1. Mmm, kuulostaapas hyvältä! Jospa sitä itsekin (metsä)sieniä jostain saisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissaamisen vuoksi vastaukseni viivähti, mutta toivottavasti löysit tatteja jostain! Nyt taitaakin kausi olla jo ohitse, kun sosiaalinen media ei enää ole pullollaa sometatteja. :)

      Poista