5. lokakuuta 2014

Äänestyshommia / Indiedays


Istuin sopivasti olohuoneen sohvalla blogini parissa puuhastellen, kun puhelimeni soin. Indiedaysilta soitettiin, että he haluaisivat laittaa Köökistä kajahtaa -blogini ehdolle inspiroivimpien ruokablogien kategoriaan ja että onko minulla jotain asiaa vastaan. No ei ollut, päinvastoin - sain yhden hymyn aiheen perjantaiseen vapaapäivääni lisää.

Ehdokkuudesta päätettiin siis Indiedaysilla, mutta se on vasta ensiaskel, sillä jännittävän puolen tähän hommaan tuotte te, rakkaat lukijat. Teillä on äänestysoikeus ja teillä on valta hyppysissänne. Oman suosikkibloginsa voi valita kaikkiaan seitsemästä eri kategoriasta, jotka käsittävät ruuan lisäksi niin muodin, hyvinvoinnin kuin perhe-elämänkin.

Facebookin puolella lupasin jo leipoa tutuille pullaa äänestyspalkkioksi. Te voitte vaikka huikata kommenttiboksiin postaustoiveita päivän hyvän työn, eli Köökin äänestämisen vastineeksi. ;)

Indiedays Blog Awardsien äänestys on käynnissä 19.10 asti

Äänestäjien kesken arvotaan 5 lippupakettia Indiedays Blog Awards -juhlaan, jossa äänestyksen voittajat palkitaan.
Juhla järjestetään 25.10 Tivoli-yökerhossa Helsingissä.
Tilaisuuteen on 18 vuoden ikäraja.

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, tuli kyllä ihan puskista! Vaikka blogin parissa pääasiassa yksin puurtaakin, niin tällaiset muistuttaa siitä, miten yhteisöllistä hommaa tää loppupeleissä on. :)

      Poista
  2. heiiii - onnea sinnekin ehdokkudesta :-) hyvässä seurassa ollaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Huikeen kaunis annoskuva sulta äänestyskuvakkeeksi valittu! :))

      Poista