1. lokakuuta 2014

Mangosalaatti

Sorrun edelleen liian usein siihen, että kokoan lautaselleni tylsän kurkku-tomaattisalaatin. Sen syöminen tuntuu useimmiten siltä, että syönpä tässä nyt näitä lautasmalliin kuuluvia rehuja, koska se on hyväksi minulle.

Ruuasta pitää tulla ennenkaikkea hyvä fiilis ja sen syömisestä pitää nauttia. Siksi olikin aika päivittää vanha salaattiohje johonkin aivan uuteen. Tästä itämaisesta versiosta kiittäminen on Jamie Oliveria, jonka 30 minuutin ateriat -kirjasta nappasin ohjeen ja sovelsin sitä hitusen kaupassa tarjolla olleiden raaka-aineiden perusteella.

Vaikka itsekään en ole aivan älytön korianterifani, tähän salaattiin hujahti kevyesti puntillinen tuoretavaraa, eikä edes heikkoa tehnyt!

Tarvitset:
nipun tuoretta korianteria
150 g mungpapujen ituja
100 g cashewpähkinöitä
juoksevaa hunajaa
puolikkaan punaisen chilin
pienen kypsän mangon tai puolikkaan ison
soijakstiketta
seesamiöljyä
limen

Rouhi veitsellä leikkuulaudalla pähkinöistä hieman pienempiä. Laita ne pannulle, lisää öljyä ja paahda pähkinät kullanruskeiksi. Ota pannu liedeltä sivuun, valuta pähkinöiden päälle hunajaa ja anna niiden jäähtyä.

Revi kulhoon korianteri (säästä halutesasi pari oksaa koristeluun), pilko kuorittu mango pienehköiksi kuutioiksi ja silppua joukkoon chili. Poista chilin siemenet tai jätä ne vaihtoehtoisesti paikoilleen, mikäli haluat tulisemman salaatin. Lisää kulhoon paahdetut ja jäähtyneet pähkinät ja kaada salaatin sekaan soijaa, öljyä ja purista joukkoon myös lime. Sekoita käsin ja tarkista maku. Tarjoa esimerkiksi kalan kanssa.

6 kommenttia:

  1. Ihan syötävän näköinen salaatti, nuo mung-pavun idut ovat hiukan vieraita mulle, en oo niistä mitään itse tehnyt, jossakin olen joskus maistanut. Tämän tyylistä salaattia vois kyllä itsekin kokeilla!☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin hetken aikaa ihmettelin ituhyllyllä ja nuo päätyivät lopuksi ostoskoriin. Hyvin pelittivät! :)

      Poista
  2. Ihanan raikkaan näköinen salaatti! :) Pähkinöiden ja mangon yhdistelmä on kyllä pettämätön, minä tein kerran salaattia, jossa yhdistin mangon pistaasipähkinöihin ( http://maikinmokomin.blogspot.fi/2014/07/loputtomasti-varioitava-resepti-hyvaan.html ) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pähkinät on ihan tykkikamaa salaatissa, että saa hampaisiin jotain rouskumaan. (Ja totta - avokado käy aina!;))

      Poista
  3. Nam, olipa tämä kivan ruokaisa salaatti, pitää testata! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä salaatti on maistatettu jo testisyöjilläkin - läpi meni! ;)

      Poista