12. lokakuuta 2014

Pinaatti-ricottapasta

 
Silloin tällöin, melko harvoin kuitenkin, iskee sellainen fiilis, että nyt on saatava pastaa. Silloin ei kauheasti tule mietittyä, että mitä proteiinia lautaselle päätyy, koska annoksen ykkösjuttu on se pasta.

Aikuisiälläkin ehdottomasti hauskinta syötävää pastaa on nimenomaan spaghetti. Vähän fiinimmin sen saa aseteltua lautaselle, kun kaappaa pastan kulhosta keittiöpihtien väliin ja laskee pihdeissä killuvaa pastaa hiljakseen tarjoilulautaselle samalla toisella kädellä koko ajan lautasta kiertäen. Tällöin pastasta tulee kauniin kierteinen ja hieman korkeampi annos kuin perinteisellä pastakauhalla lautaselle läimäistynä. Maku tosin pastahimoissa on aivan yhtä hyvä oli asettelu millainen tahansa!


Tarvitset: (keitetyn pastan määrästä riippuen 2-4 annosta)
noin 200 g ricottajuustoa
100-150 g g tuoretta pinaattia
sitruunan
mustapippuria
suolaa
spaghettia

Laita pinaattilehdet kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi. Laita ne kiehauttamisen jälkeen lävikköön, päästä päälle kylmää vettä ja valuta hyvin. Silppua pinaatti pienehköksi silpuksi.

Purista kulhon pohjalle sitruunan mehu ja sekoita joukkoon ricottajuusto. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon pinaattisilppu. Tarkista maku. Lisää pinaatti-ricottakastike keitettyjen ja valutettujen spaghettien joukkoon.

8 kommenttia:

  1. Nam nam nam! Huh miten hyvältä näyttää - kuva on superkaunis. Tallennan tän suosikkeihin, tätä haluan testata kun pastanhimo iskee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS! Fiksu veto - kun pastahimo iskee, ohjeen on hyvä olla mahdollisimman lähellä. :)

      Poista
  2. Näyttää hyvältä! Mullekin iskee joskus kamala pastanhimo, tätä voisin seuraavaksi testata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Pastahimo iskee tosiaan aika harvoin, mutta sitäkin voimakkaampana. :)

      Poista
  3. Ooh, näyttää ihan superhyvältä!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Erityisesti ainakin näin lounasaikaan katseltuna... ;)

      Poista
  4. Mmm, näyttääpäs herkulliselta. Pasta on kyllä sellainen, että kun sen himo iskee, sitä on saatava :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sinä sen sanoit - pastaa olisikin hyvä olla aina hätävarana kaappien kätköissä. :)

      Poista