7. tammikuuta 2015

Ketsuppi loukkaa kokin tunteita

Sirpa Selänne kuulemma valmisti Teemulle aina pelipäivisin kanapastaa. Ja jos äkkiseltään summaa, kauanko Selänteiden yhteiselo on kestänyt ja montako peliä legendaarinen numero 8 on sinä aikana ehtinyt pelata, tekee se aika hitokseen monta kanapastaa.

Tässä yhtenä päivänä minunkin toinen puoliskoni toivoi, että ennen päivän peliä ruokana olisi kanapastaa. Minähän en ollut itseasiassa moista aikaisemmin valmistanut, joten googlettelin pikaisesti, mitä muuta kanan ja kerman kaveriksi voisi pannulle heittää. Mielestäni onnistuin loihtimaan melko maukkaan kastikkeen, johon pieneksi pilkottu paprika vieläpä toi väriä.

Mutta mitä sitten näinkään! Mies töräytti annokseensa ketsuppia! Vaivuin sohvalle teatraalisesti liioitellusti epätoivoa huokaillen.

Pistiks sä siihen ketsuppia!?

No pastan kanssa kuuluu syödä ketsuppia.

Mut ei tollasen kermakastikkeen kanssa!!!

Kerran aikaisemminkin silmäni ovat laajentuneet, kun tein yhteen illanviettoon tulista makkarapastaa Jamie Oliverin ohjeella ja ennen kuin ystävättäreni edes maistoi ruokaa, hän pyysi saada ketsuppia siihen töräytettäväksi.

Ketsuppia saa ja kuuluu syödä makaronilaatikon kanssa. Ja hodarin välissä. Mutta ei juuri muuten. Tai pian kaikki ruoka maistuu vain ketsupilta.

Mitä mieltä sinä olet? Sopiiko ketsuppia tujauttaa oikeastaan mihin vain ruokaan vai onko se suurin pyhäinhäväistys, jota kotikokille voi sitä käyttämällä osoittaa?


Jos teitä kiinnostaa, miten yritin tuoda kanapastaan makua ennen kuin siihen töräytettiin ketsuppia, niin tässä ohje! 

Tarvitset:
oliiviöljyä
noin 500 g broilersuikaleita
2 salottisipulia
punaisen paprikan
2 dl ruokakermaa
100 g taco-tuorejuustoa
suolaa
cayennepippuria
mustapippuria
savupaprikamaustetta

Ruskista broilersuikaleet pannulla öljyssä. Lisää ruskistuksen loppuvaiheessa pannulle myös silputtu salottisipuli ja pilkottu paprika. Kääntele pannulla hetki. Kaada pannulle kerma ja kuumenna. Sulata kerman joukkoon tuorejuusto ja mausta. Tarjoa pennepastan kanssa. (Ketsupin kera, jos haluat uhmata kotikokkia...)

26 kommenttia:

  1. Kanapastahan on hyvää tullen mennen ja jotta vältyttäisiin turhilta loukkauksilta puolin ja toisin, niin reilumpi mustapippurin käyttö vähentää ketsupin käyttöä ja mustapippuri parantaa vielä kaiken lisäksi kanapastan makua. Treenipäivinä tarvitaan lisäsuolaa hikoilun takia (elektryyttitasapainon korjaamiseksi nestehukassa), joten kanapastan lisukkeina voisi tarjoilla esim. suolakurkkuja viipaleina tai hakkeluksena tai venäläiseen tapaan hunajan + smetanan (tai majoneesin) + sipulisilpun kanssa ja jos kokki on itse tehnyt kotitekoista ketsuppia, niin kaikki on kotiinpäin ja kunniaksi kokille, joka on rakkaudella ruokaa valmistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pippurivinkistä! Tuo oli hyvä pointti, että itse tehdyn ketsupin käyttäminen pitäisi loukkaantumisen sijaan ottaa pelkkänä mairitteluna. Taidanpa laittaa ketsupin kokkauslistalle! :)

      Poista
  2. Lasten saaminen parantaa mukavasti kaikista loukkaantumistaipumuksista. Alle kouluikäisten mielestä ruoka on yleensä "pahaa" tai "omituista" ja ketsuppia töräytetään jokaiseen ruokaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Lasten kanssa toki riittää kaikenlaisia haasteita, joten jos pikkutöräyksellä ketsuppia saa ruokailun sujumaan mutkattomammin ja lapsen maistelemaan uusia juttuja niin mikä ettei! :)

      Poista
  3. Mä nyt oon vaan niin kaikkien kanssa samaa mieltä; makaroonilaatikko, hodari ja ehkä myöskin hampurilainen. Sinne saapi laittaa ketsuppia.

    Maitotytölleni sitä tyrkytän joka paikkaan , ketsuppiin dippaaminen kun parantaa ruokahalua suunnattomasti hällä. Urho10v ei auta edes ketsuppi.

    Jotta en minä nyt loukkaannu, mutten kyllä tykkääkkään. Lapset saa anteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hamppariin ketsuppi sopii myös! Olen samaa mieltä, että lapsille ketsuppia voi käyttää vähän useampaan ruokaan kuin aikuiselle, jotta uusiin ruokiin uskaltaa helpommin tarttua. Kunhan kaikki ruoka ei suorastaan ui ketsupissa, niin ollaan ihan hyvällä tiellä.

      Toivottavasti tekstistäni välittyi myös se, että kirjoitin sen hieman pilke silmäkulmassa, vaikka taustalla nakottikin ihan aito ajatus ketsupin ylikäytön vastustamisesta. :)

      Poista
    2. Äläs nyt Maija...asiat tärkeysjärjestykseen! Ja hyvällä kakkostilalla, heti maailmarauhan jälkeen on kyllä yletön, kokkia kunnioittamaton ketsupilla läträily!

      Poista
  4. Hehe, voin niin hyvin kuvitella tuon tilanteen! Muakin välillä kummastuttaa runsas ketsupin käyttö, sellaisissa ruoissa joihin en itse osaisi kuvitellakaan sitä laittavani. Tästä hyvänä esimerkkinä itse tehty lasagne. En vaan tajua miten joku haluaa sotkea siihen ketsuppia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pasta ja ketsuppi tosiaan muodostavat monen mielessä rikkoutumattoman liiton, minkä perusteella ketsuppia laitetaan sitten lasagneenkin! Itsekin nuorempana olen näin tehnyt, mutta vuosien karttuessa ketsupin käyttö on huomattavasti vähentynyt. :)

      Poista
  5. Kyllä kieltämättä hiukan ärsyttää, jos olen vaivalla yrittänyt tuoda jotain makua esiin ruoassa ja joku "pilaa" sen ketsupilla. Samaa mieltä minäkin, makaroonilaatikkoon ja hodariin voi laittaa ( ja kuulukin) ketsuppia. Entäpäs tämä, meillä päin tehdään lapskojsia, (se on perunamuusipohjainen laatikkoruoka) ja siihen on kuulemma laitettava ketsuppia mieheni mielestä. Ketsuppia perunamuusiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin just! Tuntuu, että maustehyllyllä käy ihan turhaan, jos loppupeleissä ruoka kuitenkin maistuu ketsupilta.

      Onkohan tuo samantapaista kuin Raumalla syötävä lapskoussi? Sen kaveriksi nimittäin kuuluu suolakurkkuja ja punajuuria - ei ketsuppia. :)

      Poista
  6. Hahaha :D Mä olen niiin samaa mieltä kanssasi. Ketsuppi menee makaronilaatikon kanssa, hodarin, hampurilaisen ja grillimakkaran. Siinä se!

    Pienenä tosin olin ihan eri miletä. Tapasin laittaa ketsuppia ihan kaiken päälle ja perunamuussinkin söin niin runsaalla ketsupin määrällä, että isä sanoi minun syövän ketsuppia perunamuussilla :D

    Olen muuten entinen kilpaurheilija ja mullakin oli (etenkin viimeisinä vuosina, kun kisat oli jo oikeati aika totista touhua) kanapasta vakiokisapäivälounaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisit pienempänä saada yliannostuksen ketsupista, joten nyt voi vanhempana vähän rajoittaa käyttöä. :D

      Kanapasta on kyllä hauska juttu. Ilmeisesti se on ainakin juuri jääkiekkoilijoiden luottoruokaa, mutta olisi mielenkiintoista saada tietää, kuinka monen urheilijan vakioruokien joukkoon se kuuluu! :)

      Poista
    2. No ainakin se oli taitoluistelijoiden keskuudessa todella suosittu :D

      Poista
  7. Täytynee myöntää, että turahutan ja töräytän ihan jokaiseen ruokaan ketsuppia ja reippaasti! :D Oon kyllä pikkuhiljaa koittanut yrittää jättää tietyt ruoka-annokset rauhaan ketsupilta, jotta kokisin edes hieman laajemman makuelämyksen! Onhan se totta, että hartaasti maustettu makuelämys ei ole enään sama elämys Felixinä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin se ketsuppi peittää kyllä alleen kaikki muut maut. Ainiin, perunamuusin ja uunimakkarankin kanssa ketsuppia saa syödä! Oli joskus ihan lempiruoka koulussa! :-D

      Poista
  8. Olin outo lapsi ja inhosin pienenä ketsuppia. Söin niin makaronilaatikon kuin ranskalaisetkin sellaisenaan, kuivana. Nykyään ei ole enää maun suhteen mitään ruokarajoitteita mutta sokeria pyrin välttämään, joten olen ratkaissut tämän niin että en yksinkertaisesti osta kotiini ketsuppia. Siinähän ruokavieraat sitten kärvistelevät jos niikseen tulee! :P Tietysti jos tilanne (tai ruoka) ehdottomasti ketsuppia vaatii, niin korvike syntyy muusaamalla tahnaksi pehmeitä taateleita ja aurinkokuivattua tomaattia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei olen kertaalleen sun blogista napannutkin tuon kyseisen ketsupin ohjeen, se oli hyvää! :)

      Se on ihan hauskaa oikeastaan, että ruokavieraaksi tultaessa mennään illan emännän tai isännän ruokatottumusten mukaan. Tottakai allergiat pitää ottaa huomioon, mutta muuten on vain virkistävää saada uusia makuelämyksiä ja kuulla erilaisista ruokafilosofioista.

      Poista
  9. En ole ollut ikinä suuri ketsupin ystävä, eikä onneksi mieskään. Se pääsee hampurilaiseen ja makaronilaatikkoon - ja bloody mary ketsuppi lämpimiin leipiin. Ylenkäytön sijaan uhkana on enemmänkin vanheneminen. Lapset ja taaperot ovat asia erikseen, mutta muuten ketsuppi on loukkaus kokkia kohtaan :-) Kiitos, Maija, hyvänmielen kirjoituksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ketsuppikin voi joskus päästä vanhenemaan, kun sitä tulee maltilla käytetty. Kiitos itsellesi kommentista! Hauskaa, että ketsuppi herättää kaikissa näin paljon tunteita! :)

      Poista
  10. Hahaa - oon käynyt joskus tuon ihan täsmälleen samanlaisen keskustelun eksäni kanssa. Tapaan taisi tulla muutos, muttei siitä sit kuitenkaan tullu mitään :D
    Ja penskana olin hoidossa paikassa muutamia kertoja, jossa syötiin JOKA PÄIVÄ kylmää kovaa perunamuussia ketsupilla. Se oli musta jo silloin ällöttävää.
    Meillä ei ees oo kotona ketsuppia ikinä, jos en ole sitä itse tehnyt.. Ranskalaisten kanssa sitä ehkä kaipais, mutta niitäkin meillä syödään ehkä kerta vuoteen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin mäkin antaa palautteen siihen malliin, että illalla saman ruuan kanssa ei ketsuppia enää lautaselle päätynyt... :-D

      Monella ketsupin käyttö vanhetessa vähenee. Sitä ei enää tarvita tasoittamaan uusia makuelämyksiä. E#kä säkin sait lapsena ketsupista ja kökkömuusista tarpeeksesi! :-)

      Poista
  11. Ketsuppi on makaroonilaatikon kaveri ja hodarin ystävä. Ketsuppia voi myös turauttaa ruisleivälle, juustoa päälle ja uuniin. Makkaraperunat ilman ketsuppia ei maistu miltään, mutta tuossapa nuo ketsupin käyttökohteet jo olikin.

    Kaveri turautti maistamatta lasagnen päälle hirmuisen meren ketsuppia. Olin järkytyksestä sanaton. Jos oisin etukäteet tiennyt, oisin ostanut lasagnen eineshyllystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makkispekkis tosiaan vaatii kaverikseen ketsuppia!

      Ehkäpä ruokavieraat jossain vaiheessa oppivat kunnioittamaan kokin tunteita ketsupin rajallisen käytön kanssa, ainakin jos asiasta kertaalleen antaa palautteen. Sopivaan sävyyn tietty! Kuten tämän postauksen kommentit osoittavat, ketsuppiaiheen nostaminen ruokapöydälle voi poikia mehevän keskustelun puolesta ja vastaan.

      Poista
  12. Minun mieheni syö lihaperunalaatikonkin ketsupilla. Ensimmäisillä kerroilla olin hämmästynyt, nyt kymmenen vuoden kuluttua jo tottunut. :) Itselläni ketsuppi on kuulunut lapsesta asti yökötyksiin kuten hernekeitto ja punajuurikin. Mutta makuasioista ei voi kiistellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuasiat ovat juuri niiden vaihtelevuuden vuoksi niin mielenkiintoisia! Riitaa niiden ympärille ei toki kannatakaan kehittää, vaan ennemminkin erilaisten ajatusten vaihtamista. :)

      Poista