11. tammikuuta 2015

Vaiva(ama)ton leipä

Omalle tyylilleni uskollisena testaan blogeissa kiertäneitä hittireseptejä reilusti myöhässä. Avokadopasta ja banaaniletut olen saanut listaltani jo ruksia yli, joten nyt oli vuorossa vaivaamaton leipä. Onneksi joulupukki oli kuullut toiveeni ja sain lahjaksi kannellisen uuninkestävän padan, mikä on leipäreseptin yksi ratkaiseva tekijä.

Pysyttelin tällä ensimmäisellä kertaa melko uskollisena leivän perusreseptille, mutta seuraavalla kerralla aion korvata osan vedestä porkkanamehulla ja laittaa taikinaan myös pikkuisen kaurahiutaleita. Tuning, tunign...

Tähän leipäohjeeseen todella kannattaa tarttua, sillä uunista tullutta rapeakuorista ja kaunista leipää katsellessa leipurin olo on lähes yhtä ylpeä kuin äidillä, joka katsoo juuri ilman apupyöriä ajamaan oppinutta esikoistaan. Omaa kokemusta asiasta ei ole, mutta näin voisin kuvitella! :-)

Tarvitset:
4 dl vettä
6 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
½ tl kuivahiivaa
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita niiden joukkoon kädenlämpöinen vesi sekä öljy. Taikinaa ei tarvitse vaivata. Peitä kulho tiiviisti elmukelmulla ja anna taikinan kohota vähintään yön yli (12 tuntia). Oma leipäni kohosi tässä vaiheessa noin 17 tuntia.

Lisää kohonneen taikinan pinnalle hieman jauhoja ja pyöräytä se palloksi. Anna kohota leivinliinan alla noin vielä tunnin verran. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja kuumenna kannellinen pata uunissa. Siirrä kohonut leipäpallo kuumennettuun vuokaan, laita kansi päälle ja paista 30 minuuttia. Paista leipää vielä ilman kantta noin 15 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Miten saat käsiteltyä tuota noin löysää taikinaa? Kerro vinkki. Minun oli pakko lisätä taikinaani ( sama nestemäärä) vielä jonkisenkin verran jauhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheastihan käsittelyä taikina ei vaadi, kun ensin taikina-aineet vain sekoitetaan keskenään ja se jätetään kohoamaan. Tässä vaiheessa kyllä itsekin ripottelin hieman jauhoja vielä kohotettavan taikinan pinnalle. Palloksi pyöräyttäminen tarkoitti kohdallani lähinnä kohonneen taikinan irrottamista kulhon reunoilta, se muovautui pyöreäksi palloksi kulhon pohjalle kuin itsestään, jonne jätin sen kohoamaan vielä joksikin aikaa. Sitten kippasin pallon kuumennettuun vuokaan.

      Koitapa ensi kerralla viilata nestemäärää vaikka puolella desillä pienemmäksi. Omaan näppituntumaan luottaminen on leipomisessa paikallaan, joten jauhojen lisääminen on varmasti ollut paikallaan, mikäli taikinan käsittely on tuntunut muuten hankalalta. Oliko lopputulos jauhojen lisäämisen jälkeen kuitenkin kohdillaan?

      Poista
    2. Kyllä oli ja leipä on vähintäänkin vienyt kielen mennessään. Oman leipäni jauhoina käytin spelttiä osan, joten eri jauhot ja -laadut vaikuttavat itse taikinaan löysyyteen varmaankin. Tuo kiposta suoraan kippaaminen tuntuukin ihan järkevälle, turhaan leivinalustalla pyörittelee. Kiitos kun viitsit vastata. Leipoillaan ja kokkaillaan edelleenkin.

      Poista
    3. Itse olen vain muutaman kerran leiponut sämpylöitä kokonaan speltistä, ja spelt-jauhoilla muistaakseni taikinan pitäisikin jäädä normaalia löysemmäksi. Liikaa ei tämä leipä tosiaan kaipaa pyörittelyä. Uunin kuumus turvottaa pinnan aika kauiniin pyöreäksi ja muutamat röpöt kuuluvat asiaan.Pääasia, että löysit hieman kokeilemalla hyvät mittasuhteet ja pääsit uunituoreen leivän makuun! :-)

      Poista