2. kesäkuuta 2015

Persikkainen tuoremehu

Johan mehulinkopostauksen jälkeen ehdin kirjoittaa yhden postauksen verran muustakin aiheesta, joten nyt voin hyvillä mielin palata tämän hetken lemppariaiheeseen - pirteänkeltaisiin itse lingottuihin mehuihin.

Sen lisäksi, että onnistuin nappaamaan ehkä blogihistoriani parhaimman kuvan (noita pillejä saa muuten Tigerista, kun kumminkin kysytte!), onnistuin myös linkoamaan melkoisen muikeaa mehua. Toistaiseksi olen pitäytynyt hedelmäisissä mehuissa, mutta yhdellä kauppareissulla ostoskoriin päätyi vihemehujen ja -smoothieiden pienoisraamattu, minkä opiskelu on parhaillaan käynnissä.

Tällä kertaa kokeilin ensimmäistä kertaa lingota persikoita ja mehustinpa joukkoon yhden banaaninkin. Nämä yhdistettynä mehustuksen ykköshedelmä appelsiiniin muodostivat mukavan paksun mehun, jota kaksi henkeä taisi blogikuvausten lomassa hörppiä samalta seisomalta melkein litran verran.

Intoilun lomassa tunnustettakoot kuitenkin käsi sydämellä, että eilen koitti ensimmäinen päivä, kun saamattomuuksissani lykkäsin mehulingon ruokkoamisen ja tiskaamisen seuraavaan päivään. Pientä lipsumista havaittavissa?

Tarvitset: (n. 2 litraa)
6 persikkaa
banaanin
5 appelsiinia

Poista persikoista kivet, kuori banaani ja appelsiinit. Mehusta ja nauti samalta seisomalta.

Niin teki myös bloggaaja itse...

Kuva, jonka Maija Männistö (@mayajamm) julkaisi

4 kommenttia:

  1. Itse puristettuja tai lingottuja mehuja on itse asiassa vähän synti kutsua mehuksi :) Mehulla on jotenkin, ainakin minun korvaan, imelä kaiku ja puristetut mehut ovat täysin toista maata.
    Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempia ehdotuksia otetaan toki vastaan! Nektariini, elämän eliksiiri, jumalten juoma...? :-D

      Kiitos! On tuntunut kivalta tuoda vähän ihmisten läsnäoloa ruokablogiinkin. Toivottavasti lukijat tykkää myös!

      Poista
  2. Aivan mainioita viiksiniekkoja kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS! Tällä teemalla pitää ehdottomasti pitää mehupileet, joissa voi naureskella pöydän ympärillä istuvia kavereita ja viiksiniekkoja. :-)

      Poista