15. kesäkuuta 2015

Raakakakkujen opiskelua

Osallistuin viime viikolla Ruokapuoti Lumon raakakakkukurssille, joka järjestettiin Vanhan Rauman sympaattisessa luomupuodissa. Raumallakin raakakakut ovat nyt pop, sillä 12-paikkainen kurssi varattiin täyteen noin vuorokaudessa!

Sarin ja Teron opissa!
Raakakakkuihin liittyy paljon kikkoja ja niiden valmistuksen pystyy viemään melko hifiksi. Liian vaikeaksi ei varsinkaan aloittamisen kynnystä kannata raakakakkujen suhteen nostaa, sillä ensimmäisen kakun pystyy pyöräyttämään melko vähistäkin raaka-aineista. Pohjaankin riittävät yksinkertaisimmillaan pähkinät ja kuivahedelmät.

Itse olen jo muutaman raakakakun viime vuosina tehnyt, mutta opin myös itse kurssilla paljon uutta. Postauksessa nostankin esiin mielenkiintoisimpia tärppejä!

Itse olen monesti mietiskellyt, kun joissain ohjeissa kakkuun tulevia pähkinöitä kehotetaan liottamaan. Miksi ihmeessä? Ensinnäkin liottaminen helpottaa pähkinöiden blendaamista. Toiseksi liotetut pähkinät ovat ruuansulatuselimistölle helpompia pureksittavia. Meille kuitekin opetettiin kurssilla, että yön yli pähkinöitä ei tarvitse liottaa, tuntikin riittää. Mikäli pohjaan tulevia pähkinöitä liottaa, tulee ne ennen blendaamista vielä huuhdella huolellisesti ja myös kuivattaa oikeanlaisen pohjan koostumuksen aikaansaamiseksi.

Pohjaan olen itsekin ripauttanut suolaa, mutta kuulemma sitä kannattaa laittaa ripaus myös täytteeseen. Tällöin kakun makuspektri pitenee eli suomeksi sanottuna maku aistitaan täyteläisempänä.

Itse olen aina hyydyttänyt raakakakkuni neitsytkookosöljyllä, mikä onkin melko miedon makuista ja takaa sileän lopputuloksen. Kookosöljy alkaa muuttua nestemäiseksi 24 asteen lämmössä. Toinen voimakkaasti sitova raaka-aine on puolestaan kaakaovoi, mikä sopii voimakkaan makunsa vuoksi parhaiten suklaakakkuihin.

Hyvä neuvo oli myöskin se, että ravinteikkaista raaka-aineistaan huolimatta raakakakkukin on KAKKU. Siinä on aimo annos kaloreita, joten ihan päivän jokaisella ruokailulla ei kannata herkutella, vaikka kuinka mieli tekisikin... :-)

raakakakkuTässä vielä ohje kurssilla valmistettuun valkosuklaa-mustikkaraakakakkuun, mikä on Sari Reivon käsialaa.
Pohja:
1 dl kookoshiutaleita
3 dl manteleita/pähkinöitä
2,5 dl taateleita
3 rkl hunajaa
5 rkl sulaa neitsytkookosöljyä
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl macaa
1 tl aitoa vaniljaa
ripaus laatusuolaa

Täyte:
5 dl cashewpähkinöitä (liota 1-2h)
1 tlk kookosmaitoa
2 dl vettä
noin 1 dl hunajaa
2 dl sulaa raakakaakaovoita
2 tl lesitiiniä
1 tl aitoa vaniljaa
ripaus laatusuolaa
noin 3 dl mustikoita

Valmista pohja blendaamalla kuivat aineet. Lisää hunaja ja sulatettu kookosöjy sekä mausteet. Sekoita massa sopivan rouheaksi.Tarkista maku ja painele massa leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.

Valmista täyte blendaamalla liotetut cashewpähkinät (älä käytä liotusvettä), kookosmaito, vesi ja hunaja samettisen sileäksi. Lisää mausteet sekä viimeisinä sula raakakaakaovoi (sulata hienonnettu kaakaovoi vesihauteessa) ja lesitiini joukkoon. Tarkista maut!

Voitele vuoan reunat esimerkiksi miedolla neitsytoliiviöljyllä. Kaada noin puolet massasta vuokaan pohjan päälle ripottele mustikoita väliin ja kaada loput täytteesta vuokaan. Laita jääkaappiin jähmettymään mielellään yön yli.

Jos haluat suklaisen version täytteestä, lisää massan joukkoon 3 rkl raakakaakaojauhetta ja korvaa marjat esimerkiksi karpaloilla tai puolukoilla.

2 kommenttia:

  1. Mä olen aina liottanut noita täytteeseen tulevia cashewpähkinöitä pidempään (minimissään nelisen tuntia, tai käytännön syistä yleensä yön tai päivän yli) koska olen ajatellut että ne menevät helpommin sileäksi pidemmällä liotusajalla. Mutta jos vähempi riittää niin sehän on vaan hyvä! Pitänee testata ens kerralla kun raakaleipoo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ollut aika laiska pähkinöiden liottelija, ja olen kohdannut haasteita myös raakakakun rakenteen kanssa. Pakkanen on ollut hyvä apu kakun koossa pysymisen kannalta. :-) Nyt odottelen uutta blenderiä saapuvaksi, jotta pääsisin taas raakakakkujen kanssa tositoimiin.

      Sun blogista itseasiassa sain aikoinaan kimmokkeen kokeilla raakakakkujen tekoa! :-)

      Poista