26. elokuuta 2015

13 ideaa aamupalalle & täydellisen munakokkelin ohje

Kesälomalla oli aikaa ja viitseliäisyyttä, joten tempaisin ensimmäisestä lomaviikosta aivan erityisen - panostin aamupalaan 110 prosenttia, jolloin jokainen päivä todella tuntui siltä, että nyt ei eletä tavallista arkea ja kiireaamuja.

Ota ideat käyttöön vaikka viikonloppuaamuina - erityisten aamujen ei tarvitse loppua loman kanssa kuin seinään. :-)

1. Leikittele väreillä. Pilko kulhoon mansikoita ja kiiviä. Heitä perään ruokalusikallinen kookospalmusokeria ja siitepölyä.

2. Anna kuivahtaneille ruisleiville uusi mahdollisuus paahtamalla ne, sipaisemalla pinnalle voita ja kuorruttamalla leivät avokadosiivuilla ja pippurirouheella.

3. Joutelias aamu ei ole mitään ilman kananmunia. Kokeile Suolaa & hunajaa -blogin ricottamunakasta - niin tein minäkin.


4. Kokeile lukea paikallinen sanomalehti digiversiona. Se vie pöydältä paljon vähemmän tilaa kuin iso paperinen sanomalehti.

5. Valmista tuorepuuro jo edellisenä iltana aamua helpottamaan. Kuorruta banaanilla ja hunajalla.

6. Tee ruisleivästä jälleen rapeaa paahtamalla, sipaisu voita ja graavilohta pippurilla ja tomaatilla koristeltuna, naaam!


7. Tempaise jonain aamuna ja leivo. Tuoksut ja lämpimät leivät aamutuimaan eivät voi tarkoittaa muuta kuin loistopäivää.

8. Munat ja pekoni - huikee kombo! 

Täydellinen munakokkeli (kahdelle)
4 munaa
suolaa
1 rkl kermaa

Sekoita munien rakenne kulhossa. Kaada munaseos lämpimälle pannulle. Sekoittele munakokkelia koko ajan. Kun kokkeli on vain juuri ja juuri kypsää, mutta erittäin mehukasta vielä, sekoita joukkoon tilkka kermaa, joka kylmänä pysäyttää kokkelin kypsymisen. Kaada kokkeli heti tarjoiluastialle ja mausta suolalla.

9. Tee mansikkarahkaa kesän viimeisistä mansikoista, nyt on jo hoppu!


10. Laita smoothiekone hurraamaan ja ota ilo irti syksyn runsaasta mustikkasadosta.

11. Hemmottele rakastasi ja tiedustele vielä sängyssä heräilevältä kullaltasi, miten hän haluaisi aamiaismunansa nauttia. Itselle toki aina sunny side up. :-)

 
12. Kokeile jonain aamuna surauttaa useampi mehu aamiaiseksi.

13. Ja polkaise jonain aamuna reteästi lähileipomoon aamupalatarvikkeita hakemaan. Aina ei tarvitse jaksaa itse ja paikallisten yritysten tukeminen on superjees. 

Ihania aamuja!

6 kommenttia:

  1. Kiitos hyvistä aamupalavinkeistä! Omat aamupalani ovat kesän ajan koostuneet erilaisista puuroista ja aion jatkaa hyvää tapaa tulevaisuudessakin. Mehujakin voisi koittaa joskus tehdä puuron kaveriksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Itselläkin yleensä on tiettyjä kausia, jolloin aamupalaksi maistuu esimerkiksi rahkat, mutta jossain vaiheessa niistä saa tarpeekseen ja siirtyy ihan muiden makujen pariin. Nyt oli viikon sisään ihana kokeilla paljon kaikkea erilaista. :-)

      Poista
  2. Aamupalat <3 Ei tässä oikein muuta voi sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nyt töihin palattua voi vaan muistella näiden aamiaisten perään, kun kiireessä koittaa saada vatsan pohjalle murkinaa... :-)

      Poista
  3. Ihania aamupaloja! Mä nykyään rakastan viikonloppuaamuja ja aamupaloja, vaikka ennen en välittänyt aamupalaruuista yhtään. Varsinkin pannarit tuoreilla mustikoilla on meillä yleinen hemmotteluaamupala :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pannukakuilla aloutettu päivä ei vaan voi olla huono. :-)

      Poista