17. joulukuuta 2015

Ankkapizzaa ja smörrebrödiä - ravintolavinkit Kööpenhaminaan

Viime aikojen paras päätökseni on ollut lähteä extempore-lomalla kolmeksi yöksi Kööpenhaminaan. Juuri sopivaksi ajaksi aistia uuden kaupungin ihanuuksia ja syödä ulkona sen verran usein, että omaa kotikeittiötä tulee ihan vähän jo ikävä.


Tässä meidän Kööpenhaminan matkamme ravintolat:

OSTERIA 16

Kun saavuimme hotellillemme, huonevaraustamme ei jostain syystä löytynyt respan koneilta. Meidät istutettiin aulan tyylikkääseen baariin juomaan hotellin piikkiin yhdet juomat, kun tilannetta selviteltiin. Kolmen vartin kuluttua oli käynyt ilmi, että kämmi on tapahtunut hotellin päässä, sitä selvitellään vielä ja meille on varattu uusi huone.

Pieni freesaus hotellihuoneessa ja momondon Copenhagen-sovellus auki. Muutaman sadan metrin päässä hotellistamme kerrottiin olevan mukavan kuuloinen tapasravintola. Pieni paikka ja yksi kahdeksan tapaksen menu kaikille. Ravintolan oliiviöljyn kirjoitettiin olevan niin hyvää, että sen maistamisen jälkeen alkaa epäillä, onko muut markettien oliiviöljyt edes tehty oliiveista!

Paikallisten suosiossa oleva piskuinen ravintola oli jokaista pöytää myöten täynnä, mutta meidät mahdutettiin mukavasti ikkunapaikoille baarijakkaroille syömään.


Menun tosiaan kerrottiin kattavan kahdeksan tapasannosta, mutta itse laskin meille tuodun illan aikana kaikkiaan yksitoista erilaista lautasellista makuelämyksineen. Kalaa, burrata-juustoa, marinoituja kasviksia, ilmakuivattua kinkkua, mausteista kanaa, polentaa, patonkia kalapäällisellä ja kuivatuilla tonnikalan sydänhippusilla (!)...

Puoli pulloa viiniä kyytipojaksi ja ilta oli asiakaspalvelua myöten napakymppi. Sitä kuuluisaa oliiviöljyäkin piti ostaa iso pullollinen tuliaiseksi.

TÄHDET: *****


COFFEE FIRST

Hotellimajoitukseemme ei kuulunut aamupalaa, joten pääsin heti aamutuimaan lukemaan suosituksia aamiaispaikoista. Jälleen läheltä hotelliamme löytyi mukavan kuuloinen kahvila, jonka aamiaislautasta lähdimme testaamaan.


Täydellisesti keitetty muna, tuoreet leipäsiivut, joqurtti ja maailman maukkain luomuomenamehu aloittivat päivän mainiosti. Kahvin päälle ymmärtäjille täältä löytyi myös mukavasti vaihtoehtoja, ja jälleen ikkunapaikoilta ruokailtaessa oli mukava seurata ohi fillaroivia tyylikkäitä kööpenhaminalaisia.

TÄHDET: ***+

NEIGHBOURHOOD

Ilmeisesti melko uusi ravintola, jota Mondon matkaoppaasta ei löytynytkään. Sisään astuessamme ihastelimme jo paikan sisustusta, mutta ihmettelimme vähäistä ihmismäärää - täysi tupahan on yleensä mainion ruokapaikan varma merkki. Noh, nopeasti kävi selväksi, että orastava huoli oli turha. Olimme vain itse nälkäisinä niin ajoissa liikettä, että vasta meidän saapumisemme jälkeen paikka alkoi täyttyä iloisista ihmisistä.


Ja millä tavalla! Nimensä mukaisesti Neighbourhood haluaa tarjota mutkattoman naapurustomaisen tunnelman, joten kaikki asiakkaat evät suinkaan saa omaa pöytää. Ruokasali koostuu muutamista pitkistä puisista pöydistä, joiden ääreen kaikki ruokailijat istutetaan. Alkuillasta eri ruokailijoiden väliin jätetään pöytiinohjauksen lomassa sopivasti tilaa, mutta illan edetessä ja tunnelman tiivistyessä viereiset ruokailijat istuvat aina vain lähempänä toisiaan.

Ja millaiset luomupizzat tämän paikan kokki meille loihtikaan! Unohtakaa perinteinen määritelmä pizzasta - tämä oli jotain täysin uutta. Omasta pizzastani löytyi muun muassa ankkaa, omenaa, juustoa ja vesikrassia. Viereen oli tarjottu appelsiini, josta sai pirskotella makua pizzan päälle.

ruoka
Pizzapohja ansaitsee myös oman mainintansa. Täytteiden alla pohja oli huikean ohut ja reunat olivat uunissa turvonneet täysin rapsakoiksi ja hauskan pulleiksi. Kun veitsen iski pizzan reunaan, rasahti se murentuen ronskin tarjoilualusen pintaan.

Aluksi hiukan ujostelimme rasahduksia, mutta pian niitä alkoi kuulua vähän joka suunnasta ja tunnelma oli ihanan naapurillinen. Drinkit myös luomuja tässä paikassa!

TÄHDET: *****- (pieni miinus turhan karvaasta drinkistä)


THE LAUNDROMAT CAFE

Toisena aamuna olimme hieman myöhään ja erittäin nälkäisinä liikkeellä. Suuntasimme kehuttuun brunssipaikkaan aamiaiselle. Samojen seinien sisällä hurrasi myös pesula, joten pyykkäys käy tarvittaessa samalla, kun popsii parempiin suihin aamiaista.


Toiselle puoliskolle dirty breakfast kahveineen ja minulle croque madame -annos tuoreen porkkana-inkiväärimehun kanssa. Listan avokadoleipä jäi kyllä vähän nakottamaan ja viikonlopun brunssitarjottavat olisivat varmasti olleet kokeilemisen arvoisia, mutta meiltä arkireissaajilta ne jäivät väliin.



Huikean kokoiset annokset! Listaa silmäillessä haaveilimme myös banaanipannukakuista, mutta ne piti täysien vatsojen myötä unohtaa.

Hieman jenkkityylinen paikka, joka oli kuitenkin saatu erittäin kodikkaaksi käyttämällä sisustuksessa esimerkiksi paljon kirjoja. Maukas ja täyttävä aamiainen, jonka jälkeen oli mukava suunnata kaupungin nähtävyyksien pariin.

TÄHDET: ***+

CARLSBERGIN VIERAILUKESKUS

Tanska, olut ja Carlsberg. Pyhä kolminaisuus, joka tällaisen olutta erittäin harvoin juovankin melkeinpä pitää kokea. Vierailukeskukseen hankitun lipun ohessa sai kaksi kuponkia, jotka oikeuttavat oluttuopillisiin vierailukeskukseen tutustuttaessa. Me hyödynsimme ensimmäiset biljetit yläkerran ravintolassa, jossa pääsimme vihdoin maistamaan tanskalaista smörrebrödiä.


Vaikka moisen vierailukeskuksen ravintolan voisi ajatella olevan vähän toisella kädellä huitaistu - oluthan on se pääjuttu - leipäannos oli uskomattoman maukas. Olihan meillä tässä vaiheessa nälkäkin, mutta kala oli huikeaa, majoneesi oli huikeaa ja tumma saaristolaisleipä oli huikeaa.

Tilaltaan ravintola oli melkoisen avara ja itse olen intiimin tunnelman ystävä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin maukas kokemus ja syömisen jälkeen oli hauska lähteä kiertämään museo-osuutta - oluttuopillinen kädessä tottakai!

TÄHDET: ****

BAN GAW

Mondon matkaoppaassa kehuttu thaimaalainen ravintola, jonka kerrottiin olevan erityisesti myös alueen thaimaalaisten suosiossa. Ruoka oli perushyvää, mutta olen vähän sitä mieltä, että thaimaalainen ruoka yltää siihen viiteen tähteen vain paikan päällä Thaimaassa nautittuna. Kuuma ilma ulkona ja chilin polte suussa ovat sellainen yhdistelmä, minkä voi kokea vain Thaimaassa.

Illallisen lomassa maistoin ensimmäistä kertaa Singhaa ja sehän oli hyvää olutta! Kööpenhamina taisi onnistua tekemään minusta aikaisempaa hieman avarakatseisemman mallasjuoman suhteen...

TÄHDET: ***½

MAZZOLI´S CAFE & TRATTORIA

Kööpenhaminan Tivoli jouluvaloineen oli uskomaton elämys ilta-aikaan. Tämä on paikka, jossa pitää kerran elämässä käydä ja sen kannattaa tehdä nimenomaan joulun aikaan! Alueella on myös varaa valita ruokailupaikkansa, sillä Tivolista löytyy yhteensä 42 ravintolaa.


Me päädyimme pikkunälässä illallistamaan italialaiseen ravintolaan, jonka sisustus henki hauskasti karusellia aina ravintolan pyöreästä muodosta lähtien.

Kun mieli halajasi viimeisenä iltana vielä punaviiniä ja pientä suupalaa, oli oliiviöljyinen valkosipulileipä ja tapaslautanen mahdottoman onnistunut iltapala. Koimme päivällä erikoisen ja melko järisyttävänkin episodin eläintarhassa, kun näimme miten eräs mies hyppäsi jääkarhun aitaukseen. Mazzoli's tarjoili juuri passelia lohturuokaa moisen päivän päätteeksi ja jätti Kööpenhaminan matkasta hyvän maun suuhun.

TÄHDET: ****


2 kommenttia:

  1. Uuu olipa paljon kaikkea jännää! Osa täytyy laittaa ylös sitä varten, että lähtee joskus tässä uudestaan käymään Köpiksessä. Mua kyllä hämmentää, että te ootte viihtynyt tuolla Carlsbergillä, koska meidän mielestä se oli todella puuduttava.... Tai kun meitä kaikkia kolmea olisi tosi paljon kiinnostanut oikeasti se, miten olutta tehdään, mutta se oli saatu siellä jotenkin esitettyä niin kuivasti, ettei siitä saanut oikein mitään irti. Oluemaistelu oli kuitenkin jees! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis mähän arvostelin nimenomaan ruokaa, olutta ja ravintolamiljöötä tässä! Kyllähän mekin se museo-osuus aika nopsaan kierrettiin läpi - ei niitä kaikkia pitkiä tekstejä jaksanut lukea. Kunhan aistittiin tunnelmaa ja katsottiin, miten olutpullojen etiketit ovat vuosien saatossa muuttuneet. :-)

      Poista