3. maaliskuuta 2016

RAUMAN RAFLAT: Lungi



Rauman torin laidalla ruokaravintolassa ollaan sen nimen mukaisesti lungisti. Vaikka rafla on varsinkin iltavalaistuksessa nätti kuin mikä ja sinne voi halutessaan lähteä vähän hienommillekin treffeille, on tunnelma rento, eikä pönötyksestä ole tietoakaan. Kynnyksen yli on helppo astua.

Lungi on hienokseltaan aasialaistyyppinen ravintola, mutta listalta löytyy curryjen ja soijapossun lisäksi tavallisempiakin herkkuja, kuten pizzaa ja burgeria. Halutessaan listalta voi kuitenkin tilata myös pizzan aasialaisilla vivahteilla, kun täytteeksi valitsee vihreää currya - kuten minä tyttöjen illassa Scandinavian music groupin etkoilla tein.

Tuo pizza tarjosi aivan poikkeuksellista kihelmöintiä suussa! Tymäkkä curry, juustoinen päällinen ja kesäinen valkoviini olivat melkoisen muikea makupari.


Kanssaruokailijoiden lautasilta löytyi myös pizzaa, Lungin burgeria ja kanasalaattia, eikä kellään ollut omasta annoksestaan valittamista.

Itse olen aina pääsääntöisesti ollutkin Lungissa erittäin tyytyväinen illallisilla nautittuihin pääruokiin - vain kertaalleen muistan kärsineeni annoskateudesta poikaystävän suklaajälkiruualle, kun oma mango-kookosvanukas ei täysin iskenyt sinne makuhermoon.


Lungista ei voi myöskään kirjoittaa mainitsematta sen drinkkejä, vaikka tällä kertaa pääasiassa viinilinjalla yhtä mustikkamojitoa lukuunottamatta olimmekin.

Kauniissa laseissa tarjoillaan Lungissa jos jonkinmoista drinksukarkkia koristekukkasineen ja sokeroituine lasin reunoineen. Etenkin kesäaikaan drinkkilista on viimätten bääl ja lasillisten hörppiminen onnistuu tuolloin myös ulkona niin ravintolan sisäpihalla kuin torin puoleisella terassillakin.


OHO!: Piipahdin nyt pitkästä aikaa Lungissa illallisella, sillä monet edelliskerrat olen nauttinut ravintolassa lounasta. Joka muuten on kerrasta toiseen erittäin maukas! Pieni miinus tai ehkä paremminkin huomautus pitää kuitenkin antaa lounaan vaihtelevasta salaattipöydän tasosta. "Huonoimmillaan" siitä löytyy perinteiset salaatinlehdet, kurkut, tomaatit, kastikkeet ja siemenet, kun taas parhaana päivänä tarjolla on esimerkiksi marinoituja punasipuleita ja mielenkiintoisesti maustettua perunasalaattia ynnä muuta ekstraa.

NAAPURIPÖYDÄSTÄ KUULTUA:  Pöytämme vieressä olleessa kabinetissa suljetun oven takana osoitettiin ruokailun päätteeksi villisti suosiota, mutta näiden hurrausten kohde jäi meiltä epäselväksi.

SATTUIPA SILMIIN: Lungissa on aivan ihania juomalaseja, joita on toki inspiroituneena pitänyt hankkia jo aikaa sitten myös tähän blogikotiin.

MENNÄÄNKÖ TOISTEKIN: Varmasti mennään! Lungin sijainti on huippu, miljöö upea ja ruoka maukasta. Ruokalistan kuvaaminen unohtui, mutta kaikki pääruoka-annokset taisivat jäädä alle 25 euron.

RUOKAILIJOIDEN TUOMIO: 4/5 & 5/5 (Sen verran journalistin ohjeet takaraivossa tykyttää, että mainittakoon Henriikan (oik.) siskon työskentelevän kyseisessä ravintolassa. Täydet pojot eivät siltikään ole tuulesta temmattuja - Lungi on hyvä mesta!)

Lungi Asian, Kuninkaankatu 19, 26100 Rauma

---

JUTTUSARJASSA AIEMMIN JULKAISTU:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti