26. toukokuuta 2016

Illanistujaisten ykköstarjottava | Tomaattinen bruschetta

Tämä resepti on tehty yhteistyössä Harjutarhat Oy:n kanssa.

Bruschettoja on valmistettu tässä blogissa varmasti aikaisemminkin, mutta koska olin itsekin hetkellisesti unohtanut näiden herkkusuupalojen olemassaolon, voi reseptimuistutus olla teille lukijoillekin paikallaan.

Nämä leipäset ovat sellaisia koukuttajia, että kun niitä valmistaa pienen tarjottimellisen viinilasillisen kaveriksi, löytää itsensä pian siitä tilanteesta, että poikaystävä ei ole harrastuksestaan vielä edes saapunut takaisin kotiin, mutta oletkin jo itse syönyt koko satsin loppuun.

Nimim. Been There Done That

Tarvitset:
5-6 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
maalaislepäsiivuja
mozzarellajuustokimpale
tuoretta basilikaa

Silppua tomaatit ja valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi. Kuullota ensin pieni hetki valkosipulisilppua pannulla oliiviöljyssä ja lisää pian joukkoon tomaattisilppu. Kun tomaatit alkavat pehmetä pannulla, mausta seos suolalla ja mustapippurilla.

Paahda maalaisleipäsiivut rapeiksi ja annostele niiden päälle lämmintä tomaattikastiketta. Siivuta leipien päälle mozzarellaa. Koristele leivät silputulla basilikalla ja mustapippurirouhaisulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti