30. kesäkuuta 2016

Kylmähoitoa kuumaan kesään | Aikuisten mehujää


Kuumaan kesään kuuluvat tietysti kylmät ja kuplivat juomat. Itse olen siitä kranttua sorttia, etten tykkää kuplista limsoissa, mutta siideriin ja kuohuviiniin ne sopivat vallan mainiosti.

Yksi tämän kesän mielenkiintoisimmista kuplajuomauutuuksista on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Skumppa sparkling red -juoma, joka yhdistää hauskalla tavalla siiderin ja punaviinin. Lopputulos muistuttaa hienokseltaan ehkä jopa sangriaa.

Shampanjahiivalla käyneeseen juomaan on sekoitettu myös hitunen greippiä, ja firman omilla verkkosivuilla juomayhdistelmää kuvaillaan epätodennäköiseksi, mutta samaan aikaan maistelijaa riemastuttavaksi.

Skumppa sparkling red onkin vallan mainio kesäjuoma. Raikas, muttei liian makea ja näyttävän punainen, mikäli juoman haluaa kaataa kesäpäivänä lasiin.


Itse fiilistelen Laitilan juomia myös siitä syystä, että yritys sijaitsee kotikuntani naapurissa, se käyttää juomien valmistukseen tuulivoimalla tuotettua sähköä ja olen päässyt pariin kertaan myös varsinaisissa tehdastiloissa juomien alkulähteillä piipahtamaan.

Kun punaista skumppaa kaataa lasin lisäksi vaikka blenderiin, voi siitä valmistaa raikasta mehujäätä. Näiden jätskipuikkojen väri on huikaisevan punainen ja kuumana kesäpäivänä mehujäätä saa nuoleskellä auringon kanssa kilpaa.


AIKUISTEN MEHUJÄÄ

3 dl mansikoita

Sekoita ainekset blenderissä tasaiseksi massaksi ja kaada massa mehujäämuotteihin. Anna jähmettyä pakastimessa yön yli. Tarjoa valmiit mehujäät halutessasi mansikka-kiivisilpun ja valkosuklaahippusten kanssa.


Postaus on toteutettu yhteistyössä Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti