28. kesäkuuta 2016

Uutta Raumalla - teehuone The29

Vanhaan Raumaan on vastikään ja parahiksi turistikaudeksi avattu teehuone The29. Espanjalaisen Anan yrityksen nimi juontaa juurensa siitä, että suomen kielessä on 29 kirjainta ja niin monta on huoneella myös teelaatuja tarjolla - hauskaa!

The29 on viimeistä piirtoa myöten sympaattiseksi viilattu: on tyylikäs IG-profiili, ihana logo, kaunis sisustus, koirat sallittuja, söpöt kantisleimakortit ja suloinen myyjätär myös.

Minut ystäväni kanssa teehuoneelle sai houkuteltua kaksi Kinder-piirakkaa yhden hinnalla -tarjous, mutta vaikka molemmat olemmekin melko kokemattomia teeasioissa, pidimme myös siitä, mitä kannuissa meille tarjoiltiin.

Asiakkaalle tulee jo siitä aika erityinen olo, että saa tilauksensa mukaan itselleen ihan oman pienen teepannun pöydälle sorttien kylkeen kannettuna.

The29:n ehdoton juttu ovatkin juuri erilaiset teelaadut. Listalta löytyy toki myös kahvia ja vitriinistä muutamaa lajia pientä suuhunpantavaa, mutta tee on se pääsyy, miksi yrityksessä kannattaa piipahtaa.


Pssst! Tästä yrittäjästä oli vähän aikaa sitten hyvä haastis kaupunkilehti Raumalaisessa.


2 kommenttia:

  1. Olen kerran käynyt Raumalla. Tee huone kuulostaa kivalta.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiva, että Vanhassa Raumassa riittää kaikkia erityyppisiä pikkuliikkeitä - tykkään niin! :-)

      Poista