16. joulukuuta 2016

LUUKKU 16: Köökin kaikkien aikojen suosituimmat postaukset




Köökistä kajahtaa -blogin kaikkein aikojen luetuimpien juttujen kärjessä on jo useamman vuoden ollut samat ohjeet. Kestosuosikkien - pulled porkin ja kermaisen pastakastikkeen rinnalle päästääkseen pitää olla jo hitonmoinen ohje.

Pulled porkia ja cola-kastiketta on Bloggerin tilastojen mukaan käyty kuolaamassa yhteensä 26 095 kertaa, vau!


1. PULLED PORK & COLA-KASTIKE

2. KERMAINEN KINKKUKASTIKE PASTALLE

3. MARJAISA CHIA-VANUKAS

4. MOZZARELLA-TOMAATTIPASTA

5. BAILEYS-JUUSTOKAKKU

6. CASE RAUMA - MITEN KÄY FINE DININGIN JUNTTILASSA?

7. PERUNA-PURJOSOSEKEITTO

8. BATAATTI-PORKKANAKEITTO

9. VILJATON KUKKAKAALIPIZZA

10. VANILJAPANNACOTTA


Kuluvan vuoden aikana aivan kärkikolmikon tuntumaan alkoi arkistojen kätköistä hivuttautua mozzarella-tomaattipasta - enkä ihmettele. Helppoja arkiruokaohjeita kaivataan ainakin viitenä päivänä viikossa. 

Reseptien keskeltä erottuu myös yksi kantaa ottavampi postaus siitä, millaisia ennakkoluuloja raumalaisilla on ollut kaupungin pikkuisen hienompia ravintoloita kohtaan. Postaus on sopivan maltillisessa tunnekohussa kirjoitettu, siinä on kärkevyyttä ja perusteluja. Edelleen näin reilun vuoden jälkeen voin lukea sen tyytyväisin mielin.

Ehkä pieni yllätys itselleni oli se, että kymmenen kärkeen kipusi myös kaksi simppeliä sosekeitto-ohjetta. Toisaalta, kaverin valmistama kasvissosekeitto maistuu aina erilaiselta kuin oma, joten inspiraatiota kannattaa näihin perusruokiinkin metsästää. (Harmittavasti kyseisten postausten kuvat ovat bloggaajavuosien edetessä jonnekin kadinneet - pitänee ottaa hommaksi napsia uudet kuvat.)

---

Tätä postausta kirjoittaessa jotenkin konkretisoitui se, että olen ruokablogannut nyt miltei päivälleen tasan kuusi vuotta.

Aikoinaan blogin laittoi pystyyn 20-vuotias opiskelija ja nyt näppäimistön äärellä nakuttaa 26-vuotias digituottaja. Moni asia on muuttunut, mutta rakkaus ruokaan - se säilyy hamaan tappiin asti. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti