19. helmikuuta 2017

Kolmen tunnin keitos | Hirvi ragu & kikhernepasta

Torstai-ilta ei ollut enää lähelläkään tavallista, kun avasin uunin luukun kolmen tunnin odottelun jälkeen. Hirvi ragun tuoksu oli kiusannut nenää jo pitkin iltaa ja viimein se oli valmista nautittavaksi.

Sen lisäksi, että riista oli ihanan mureaa, oli myös hartaasti hautunut tomaattikastike kehkeytynyt muhevan maukkaaksi - aivan vertaansa vailla olevaksi soosiksi!

Ainoa ongelma tässä on enää se, että jos arki-iltoina herkutellaan näin makoisasti, miten viikonloppuun saa enää tuotua ruokapöydässä oman säväyksensä!?

Noh, onneksi perjantain tunnistaa edelleen pizzasta ja punaviinistä, kun taas viikonlopun aamuja sävyttää ihana kiireettömyys ja värikkäät aamiaiset. :)

HIRVI RAGU
noin 1 kg hirven sisäpaistia
öljyä paistamiseen
2 varsisellerin vartta
2 porkkanaa
sipuli
4 valkosipulinkynttä
5 dl lihalientä
1 prk Mutti-tomaattimuskaa
4 timjaminoksaa
1 tl mustapippuria myllystä
suolaa

Paista pannulla hirven paistin pinnat kiinni ja siirrä liha uuninkestävään vuokaan odottamaan. Kuori porkkanat ja tee niistä blenderissä pientä silppua. Silppua veitsellä varsisellerit ja sipulit. Freesaa aineksia pannulla. Lisää parin minuutin kuluttua pannulle lihaliemi ja tomaattimurska. Lisää joukkoon timjami ja mausteet. Kaada kastike hirvipaistin reunoille vuokaan.

Anna kypsyä 2,5-3 tunnin ajan uunissa 150 asteen lämmössä. Tarjoa kikhernepastan kanssa.

Ohje on varioitu Maku-lehdestä.

1 kommentti: