19. marraskuuta 2012

Sämpylät herasta

Rakastan tuoreita sämpylöitä, mutta leivon niitä kuitenkin todella harvoin. Miksikö?

Ensinnäkin, ei ole äidin sämpylöitä voittanutta. Vaikka miten yrittäisin, eivät leipomani sämpylät kilpaile maussa äidin vastaaville. Toiseksi, olen huono sämpylöiden pyörittäjä, eikä niistä useinkaan tule kovin kauniita.

Päätin kuitenkin antaa itselleni vielä kerran mahdollisuuden, sillä tekemästäni ruohosipulikotijuustosta (ohje TÄÄLLÄ) jäi noin litran verran heraa, jonka voi käyttää sämpylätaikinan pohjana. Lieneekö syyllisenä sitten ollut tuo kyseinen hera, luomusämpyläjauhot vai silkka tuuri, mutta näistä sämpylöistä tuli elämäni parhaat - sekä maultaan että ulkonäöltään. Hurraa!

Tarvitset: (noin 25 kappaletta)
noin litran verran heraa
50 g tuorehiivaa
1 tl suolaa
ripaus sokeria
½ dl oliiviöljyä
2 rkl siirappia
2 porkkanaa
1 kg luomusämpyläjauhoja
seesaminsiemeniä
vehnäjauhoja leivontaan

Lämmitä hera kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva nesteen joukkoon. Lisää suola, sokeri, oliiviöljy ja siirappi. Raasta joukkoon porkkanat. Ala lisätä jauhoja vähitellen ja taikinaa sekoitellen. Kun jauhot on sekoitettu taikinaan, anna sen kohota liinalla peitetyssä kulhossa ja lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Pyörittele valmiista taikinasta sämpylöitä ja ripottele niiden pinnalle seesaminsiemeniä. Anna sämpylöiden kohota vielä kymmenisen minuuttia pellillä ennen paistamista. Paista sämpylöitä 225 asteessa 15-20 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Näyttääpäs hyvältä, voisi itsekkin taas pitkästä aikaa sämpylöitä leipoa tämän innoittamana. :)

    VastaaPoista
  2. Pientä vaivannäköä sämpylöiden pyörittely vaatii, mutta se hetki, kun voi sulaa tuoreille sämpylöille ja voi haukata ensimmäisen palasen, korvaa kaiken. :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää todella herkullisilta! Itse tehdyt sämpylät on niiiin hyviä! =)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Ja niinpä, ei taida olla uunituoreita sämpylöitä voittanutta. :)

    VastaaPoista