17. heinäkuuta 2013

Spelt-sämpylät

Postaus on toteutettu yhteistyössä Luomutar.fi-verkkokaupan kanssa.

Aamupalaa ei turhaan nimitetä päivän tärkeimmäksi ateriaksi. Olen tämän kesän aikana sännännyt töihin muutaman kerran kiireessä tyhjin vatsoin. Juuri ennen lounasaikaa vatsa on jo kurninut, ja verensokerin olen huomannut olevan todella alhainen. Kun kellon laittaa soimaan vartin aikaisemmin, voi aamunsa aloittaa vaikka rouheilla spelt-sämpylöillä ja luomuomenamehulla. Kova kaksikko aamun lehden kanssa nautittavaksi!

idruokaSpelt-jauhot on tehty jyvän ja kuoren ydinosan välisestä jauhokerroksesta. Jauhot sisältävät runsaasti kuitua ja niitä voisi nimittää tällä hetkellä yhdeksi kuiva-ainekaapin trendikkäimmistä tuotteista. Jauhoilla voi korvata mitkä tahansa muut jauhot joko kokonaan tai vain osittain. Speltin makua puolestaan voisi kuvailla hieman pähkinäiseksi ja aromikkaaksi. Spelt-kuitulisää on kaapistani löytynyt jo aikaisemmin, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa upottamaan sormeni kunnon taikinaan...

Spelt-sämpylät: (10-14 kpl)
3 dl vettä
25 g hiivaa
½ dl avokadoöljyä*
1 rkl sokeria
1 tl Himalajan kristallisuolaa*
2 porkkanaa
1/4 dl auringonkukansiemeniä*
8 dl spelt-hiivaleipäjauhoja*

Täytteeksi:
kurpitsansiementahnaa*
avokadoa
retiisejä

Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva lämpimään veteen. Lisää joukkoon avokadoöljy, sokeri ja kristallisuola. Raasta joukkoon porkkanat ja lisää auringonkukansiemenet. Ala lisäämään jauhoja desi kerrallaan samalla hyvin sekoittaen. Spelt-jauhoja käytettäessä taikina jätetään normaalia löysemmäksi. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä puolisen tuntia.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Annostele pellille leivinpaperin päälle pieniä taikinapalloja. Spelt-jauhot ovat huonojen sämpylän pyörittäjien parhaita ystäviä, sillä näitä ei tarvitse pyöritellä. Löysä taikina vain annostellaan pellille, sen annetaan kohota noin 20 minuuttia ja tervemenoa uuniin. 15-18 minuuttia 200-asteisessa uunissa, ja ulos tulee kauniita spelt-sämpylöitä.

Voitele sämpylät kurpitsansiementahnalla, pilko väliin avokadoa ja retiisejä. Kaada lasiin kyytipojaksi luomupäärynämehua*.

Spelt-jauhot, Himalajan vuorisuola, avokadoöljy sun muut postauksessa esiintyvät (tähdellä merkityt) ihanuudet ovat keittiössäni uusia tulokkaita, joihin pääsin tutustumaan yhteistyössä Luomutar.fi-verkkokaupan kanssa. Luomutar.fi-tiimi halusi tarjota myös teille kesäisen etuuden:

Syöttämällä Luomuttaren verkkokaupassa ostokoriin koodin CN8-EV8-UWD-Q6Q saa tuotteista 10% alennuksen heinäkuun loppuun asti. (Bloggajalle ei kerry tuloja linkin klikkaamisesta.)

"Luomutar on terveystuotealaan sekä luonnonmukaisiin, hyvinvointia edistäviin tuotteisiin erikoistunut täyden palvelun verkkokauppa. Laajasta valikoimastamme löydät helposti luonnonmukaisesti valmistettuja elintarvikkeita, luomutuotteita, lisäravinteita sekä superfoodeja."
Luomutar.fi

2 kommenttia:

  1. Pullossa on kuitenkin päärynämehua? :)

    VastaaPoista
  2. No olihan siinä menneet mulla omenat ja päärynät pahasti sekaisin! Ajatukseni ehtivät kai lipua jo jääkaapissa korkaamista odottelemaan omena-inkiväärijuomaan. :)

    VastaaPoista