15. lokakuuta 2014

Limepannacotta


En ole pitkään pitkään aikaan tehnyt jälkiruokia, mutta onneksi on Blogirinki ja heidän kampanjansa. Kun kuulin makuananaksista ja sain käsiini tuotekuvaukset, tuli mieleeni miltei heti ajatus pannacotasta - helposta herkusta, jossa kirpeällä limellä maustettu kerma kohtaa kookosvivahteiset ananakset.

Tarkemmin sanottuna makuananakset ovat siis ananaspaloja maustetussa sokeriliemessä. Del Monte on tuonut markkinoille ja säilykehyllyille vastikään niin kookoksen, sitruunan, vaniljan kuin mangonkin makuiset ananaspalat.

Pannacotta on siitä vieraskorea jälkiruoka, että sen pystyy tekemään ennen illallista kokoamista vaille valmiiksi, eikä se siis vie isännän tai emännän aikaa keittiössä kesken illallisen. Meidän porukka nautti näitä muutama viikko sitten rapujuhlien kruunuksi! :)

Tarvitset: (5 annosta)
6 dl kuohukermaa
½ dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 limeä
3 liivatelehteä

1-1½ dl pähkinäsekoitusta
2 rkl sokeria
½ tl sormisuolaa
pieni loraus öljyä

1 prk kookoksen makuisia makuananaksia

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Laita kuohukerma kattilaan, lisää sokerit ja kiehauta. Purista joukkoon limen mehu (säästä halutessasi limeä koristeluun) ja liuota joukkoon liivatelehdet. Kaada seos tarjoiluastioihin ja anna jähmettyä vähintään kolme tuntia jääkaapissa.

Laita paistinpannulle pähkinäsekoitus, sokeri, sormisuola ja öljy. Kuumenna, kunnes sokeri on karamellisoitunut. Kaada pähkinät leivinpaperin päälle jäähtymään.

Kun pannacottat ovat jähmettyneet, pilko ananaksista pientä silppua ja annostele ne sekä ananaspurkkien nestettä pannacotta-annosten pinnalle. Ripottele pinnalle muutama karamellisoitu pähkinä.

Yhteistyössä Blogirinki ja Del Monte.

6 kommenttia:

  1. Raaka-aineena oleva hedelmä on suomeksi limetti, ei lime.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Omaan puheeseen on vain juurtunut tuo vierasperäinen lime, enkä usko, että sen käyttäminen tuo reseptiin kovinkaan suuria ymmärrysvaikeuksia. :)

      Poista
    2. Heippa! Mitenköhän kauan tuo pannacotta suurin piirtein jähmettyy? :) Tarjoilulasit on suurin piirtein samankokoiset kuin noissa kuvissa.

      Poista
    3. Moi! Mun pannacotat taisivat jähmettyä jotain kahdesta kolmeen tuntia. Pari annosta säästyi seuraavan aamun herkutteluun, jolloin jääkaapissa olleet annokset olivat vielä hiukan illalla syötyjä jämäkämpiä. :)

      Poista
  2. ...ja nyt kun luin reseptin uudestaan niin siellähän tuo tieto olikin :D kiitos vastauksesta, vois joskus tosin ihan itse opetella lukemaan. Ihana ja innostava blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, kiva kun jätit kommentin! ;) Ja tulin mäkin varoiksi tarkistaneeksi ohjeen, että olinhan sinne kirjoittanut sen ajan. Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista