1. marraskuuta 2014

Perunapiirakka juustoiltaan & viinivinkki

Aika ajoin kirjoitellaan siitä, miten televisiosta tulee ruokaohjelmia vähän joka kellonlyömällä. Minulle se sopii, sillä ohjelmista jää usein muhimaan kivoja asetteluideoita ja välillä kauppareissulla pystyy muistamaan suuripiirteisesti ne kaikista yksinkertaisimmat reseptit.

Eräänä päivänä jumiuduin tietokoneen ääreen Leila leipoo -ohjelman ääreen. Onneksi. Ohjelmassa nappisilmäinen ruotsalaiskokki valmisti käden käänteessä valmistuvaa perunapiirakkaa juustotarjottimen oheen.

Perunapiirakka valmistuu todella nopeasti, sillä sen pohjataikinaan käytetään valmiita voitaikinalevyjä, eikä parin perunankaan siivuttamiseen mene kauaa aikaa. Kun valmiiden, hieman jäähtyneiden piirakkapalasten pinnalle ripottelee pehmeää vuohenjuustoa ja pursottaa päälle juoksevaa hunajaa, menevät maistelijat silmät kiinni ihastuksesta. Kylkeen hyvä juustoviini ja avot!

Kyllä, olen koukussa.

Tarvitset:
500 g voitaikinaa (pakaste)
1-2 perunaa
1-2 valkosipulinkynttä
pieni loraus oliiviöljyä
timjamia
sormisuolaa
kananmuna
pehmeää vuohenjuustoa
juoksevaa hunajaa

Sulata voitaikinalevyt pakkasesta ja asettele ne ritirinnan, hieman limittäin suorakaiteen muotoiseksi piirakkapohjaksi. Kaulitse levyt toisiinsa kiinni.

Kuori perunat ja tee niistä ohuita siivuja mandoliinilla tai juustohöylällä. Leikkaa myös valkosipulinkynnet mahdollisimman ohuiksi siivuiksi. Sekoita perunaviipaleiden joukkoon kulhossa valkosipuli, oliiviöljy ja mausta timjamilla sekä sormisuolalla. Asettele maustetut perunasiivut piirakkapohjan keskiosiin niin, että perunat menevät vain vähän päällekkäin, eikä niistä tule paksuja kerroksia.

Taita piirakan reunat hieman perunoiden päälle ja voitele reunan taitteet kananmunalla. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. Leikkaa hieman jäähtyneestä piirakasta sopivan kokoisia paloja, murusta niiden päälle vuohenjuustoa ja valuta päälle juoksevaa hunajaa. Tarjoa pikkusuolaisena juustoillassa.


Tällä kertaa halusin panostaa arjen herkutteluhetkeen vähän normaalia enemmän, joten pyysin viinisuositusta juustotarjottimen oheen Alkon myyjättäreltä. Hänen vinkistään viinivalintani osui italialaiseen Montalto Nero d'Avola Appassimento -punaviiniin.

Se sopi hyvin pehmeiden juustojen kaveriksi ja sokeripitoisuutensa vuoksi olisi mätsännyt erinomaisesti juuri sinihomejuuston kanssa. Kyseisen makuparin testaaminen jäi ensi kertaan, mutta laittakaapa vinkki korvan taakse.

Ainiin, myyjän vinkistä kaadoin viinin myös ennen sen nauttimista karahviin. Myönnetään, että en usko maistavani tuuletetun tai tuulettamattoman viinin eroa, mutta toihan se juustoiltaan oman pienen lisäsäväyksensä, kun viiniä sai kaataa lasiin karahvista. #arjenpienetjutut

4 kommenttia:

  1. Uuhh, tää on niin herkku ja simppeli illanistujaisvinkki (vielä viinisuosituksen kera!) että pakko pistää kokeiluun joku ilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, piirakan valmistaminen ei vie juurikaan aikaa, mutta sitä ei maussa arvaa, että lopputulos on syntynyt käden käänteessä. :)

      Poista
  2. Ja viini on loistavaa. Hyvä yleisviini moneen lähtöön. Sopii varmasti tuon juustoisen perunapiirakan kanssa. Kiitti taas vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin Alkon asiantuntevan asiakaspalvelun fani! Nytkin myyjä kyseli tarkemmin, että onko tarkoitukseni tarjota pehmeitä vai kovia juustoja ja sen pohjalta suositteli tätä viiniä. :)

      Poista