22. helmikuuta 2015

Yhdeltä puolelta paistettua kalaa

Kuluvalla viikolla pääsi käymään niin mukavasti, että pääsin raumalaiseen Goto-ravintolaan seuraamaan, miten raaka-aineita esivalmistellaan illan serviisiä varten. Kyseessä oli kaupunkilehden juttusarja, jossa paikallisten haaveita toteutetaan. Sattuipa vain niin sopivasti, että erään kaupunkilaisen haaveena oli päästä Goton keittiöön apuriksi, enkä minä suinkaan vastustellut, kun pääsin työni puolesta tuota oppituokiota myös seuraamaan ja videoimaan.

Kuvassa on oppituokion aikana valmisteltu siika-annos sekä minun siitä myöhemmin soveltamani ja kotioloissa kokkaamani annos. Muotiblogeissahan tällaisia copycat-meininkejä on jo harrastettu, joten miksei ruokablogeissakin!

 
Ensimmäisen haasteen annoksen koostamisessa kohtasin jo kalatiskillä, kun siika oli myyty loppuun. Kuha onneksi ajoi asiansa oikein hyvin ja Teemu Laurellin vinkein tarjosin ensimmäistä kertaa vain yhdeltä puolelta pannulla paistettua kalaa.

Kala siis paistetaan pannulla voissa vain toiselta puolelta. Kun pannua vasten oleva pintaa alkaa olla saanut väriä ja rapsakkuutta, nostetaan kalat hetkeksi syrjään, sillä kypsyminen jatkuu vielä. Mikäli kala uhkaa jäädä toiselta puolelta raa'aksi, voi sen laittaa pieneksi hetkeksi uuniin valmistumaan juuri lohkeilevan kypsäksi.

Kastikkeiden kanssa itselläni riittää vielä opeteltavaa, joten korvasin ravintola-annoksen hollandaise-kastikeen täyteläisellä ja pirteän värisellä porkkanapyreellä. Siitä tuli mahottoman hyvää, vaikka se vähän ehti ennen tarjoilua jäähtyäkin. Eipä ole helppo säätää monen komponentin ja tarjottavan elementin kanssa! Hatunnostoa ammattikeittiöiden suuntaan.

Loppukaneetiksi kehoitus syödä enemmän kalaa - muutakin kuin sitä lohta - sekä porkkanapyreen ohje.

Tarvitset:
3 porkkanaa
porkkanamehua
1 rkl voita
suolaa

Kuori ja pilko porkkanat. Keitä ne mehussa täysin kypsiksi. Sulata joukkoon nokare voita ja mausta suolalla. Survo sauvasekoittimella tasaiseksi pyreeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti