15. huhtikuuta 2016

Tarina siitä, miten sain basilikan säilymään hengissä

Postaus on toteutettu yhteistyössä Green House Effectin kanssa.
 
En ole tullut laskeneeksi niitä kaikkia kertoja, joina olen yrittänyt istuttaa kaupasta ostamaani basilikaa uudelleen multaan. Kerrat ovat jääneet aina yrityksiksi, sillä basilika ei ole pysynyt hengissä juuri kahta päivää kauempaa.

Kun Green House Effect Oy otti minuun alkuvuonna yhteyttä ja tarjosi mahdollisuutta päästä kokeilemaan heidän PLATE-kasvatusalustaansa, ajattelin antaa vihertäville peukaloilleni vielä yhden mahdollisuuden.

Kyseinen yritys on vihersisustamiseen ja kaupunkiviljelyyn erikoistunut helsinkiläinen firma, joka on vastannut muun muassa Flowssa nähdyistä yli parimetrisistä kasvikirjaimista.

Tällaiseen taviskeittiöön yritys tarjoaa kuitenkin piirun verran nasakamman kokoisia viherpaketteja. Meidänkin keittiön pöydällä on nyt kevään ajan vihertänyt pieni PLATE-kasvatusalusta, ja tästä päästäänkin tarinaan siitä, miten sain ensimmäistä kertaa elämässäni basilikan säilymään hengissä.

Aivan ensimmäiseksi asetin kaupan valmiin basilikan mustassa muovipurkissaan suoraan kasvatusalustan kostean kapillaarikankaan päälle. Basilika suorastaan villiintyi näissä olosuhteissa! Se alkoi kasvaa huimasti pituutta ja minä olin innoissani, kun kerrankin basilikalleni tapahtui jotain muuta kuin lehtien kurtistumista.

Hurjan alun jälkeen istutin sen Green House Effectin tarjoamaan pieneen ruskeaan kangaspussiin ja havahduin myös ohjaamaan basilikan kasvua pitkien hojottavien varsien sijaan pienemmäksi ja tuuheammaksi puskaksi nyppimällä sen kasvustoja.

Kasvatusalustan pinnalle asetettu kangas siis käytännössä imee vettä alla olevasta säiliöstä sopivan tasaiseen tahtiin, josta taas kasvin juuret voivat sitä edelleen imeä ilman ylikastelun vaaraa.

Videolla näkyy PLATE-kasvatusalustan toimintaa vielä käytännössä.


Tämä kapillaarikangas on kerrassaan hauska keksintö, sillä se antaa hajamielisemmällekin kastelijalle mahdollisuuden onnistua. Yrtit vaativat paljon huolenpitoa, mutta kasvatusalustan kankaan ja vesisäiliön vuoksi vettä ei tarvitse muistaa jokaikinen päivä yrteille antaa.

Omassa asunnossani lämpötilat ovat jo keväisen auringonpaisteen myötä nousseet 24-25 asteeseen, joten yrtit tarvitsisivat vettä parikin kertaa päivässä ilman kasvatusalustan runsaan kokoista säiliötä ja kapillaari-ilmiön takaamaa jatkuvaa vedensaantia.


Kun kevät tästä vielä etenee, aion ottaa parvekkeella testiin Green House Effectin minulle lähettämät isommat kankaiset kasvatuspussukat. 50 litran pussukassa sopii kasvattaa vaikka omalla parvekkeella perunoita juhannuspöytään!

Mikäli itse kiinnostuit yrityksen tarjoamista viherkasvatuksen mahdollisuuksista, kerrottakoon, että tuotteiden jälleenmyyjinä toimivat hyvin varustellut sisustus- ja puutarha-alan erikoisliikkeet sekä Verkkokauppa.com ja Stockmann-tavaratalot.

Vihertävää ja valoisaa kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti