6. heinäkuuta 2016

Vaalea viettelys | Kahden juuston pizza



Pizza on siitä hieno ruokalaji, että sen voi keksiä aina vaan uudestaan ja uudestaan.

Minulle pizza on jo pitkään ollut tomaattikastikkeinen pohja ja siihen erinäisiä täytteitä -yhdistelmä, mutta heittäydyinpä kerran villiksi ja jätin tomaattikastikkeen pizzasta kokonaan pois.

Taisinpa olla jossain määrin ajan hermollakin, sillä valkoisia pizzoja vilisee näkökentässä nykyään vähän siellä täällä.

Omena, pekoni ja sinihomejuusto ovat pizzassa hauska yhdistelmä. Ensimmäisen haukun nappaa vähän epäluuloisesti, mutta sen jälkeen alkaakin jo hamuta toista suupalaa! :-)

POHJA

2 dl vettä
1/3 pakettia hiivaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
noin 5 dl pizzajauhoja 

TÄYTE

punasipuli
oliiviöljyä 
150 g mozzarellajuustoa
100 g sinihomejuustoa
½ omena
100 g pekonia
tuoretta timjamia

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva nesteen joukkoon. Lisää oliiviöljy, suola ja sokeri. Lisää jauhoja myös pienissä erissä taikinaa samalla sekoittaen. Muotoile taikina palloksi, kun se alkaa irrota kulhon reunoista. Anna taikinan kohota kulhossa leivinliinan alla kaksinkertaiseksi.

Silppua punasipuli pieneksi silpuksi ja kuullota silppua pannulla oliiviöljyssä niin, että se pehmenee. Voitele uunipellin päälle levitetty leivinpaperi oliiviöljyllä. Taputtele pizzataikina käsin pellille soikion muotoiseksi pohjaksi.

Ripottele pohjan päälle juustoraaste. Leikkaa omenasta ohuita lohkoja ja asettele ne juustoraasteen päälle. Murusta pohjan päälle sinihomejuusto ja ripottele joukkoon pehmenneet sipulit. Leikkaa pekonit pituussuunnassa kahtia ohuiksi pitkiksi suikaleiksi ja asettele ne pizzapohjan päällimmäiseksi täytteeksi.

Paista 250 asteessa 10-14 minuuttia, jotta pohja ja pekonisiivut saavat väriä. Koristele valmis pizza tuoreella timjamilla.

2 kommenttia:

  1. Valkoiset pitsat ovat ehdottomasti kyllä kokeilemisen arvoisia. Makuyhdistelmäsi kuulostaa ja näyttää niin hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisten pizzojen kanssa aivot pitää vaan aluksi naksauttaa uuteen asentoon, kun aina on tottunut aloittamaan siitä tomaattikastikkeesta. :-D KIITOS!

      Poista