12. elokuuta 2016

Miltä blues maistuu?

Miltä blues maistuu?

Tätä olen viime päivinä pohdiskellut, eikä kysymys ole ollut ollenkaan helppo tällaiselle blues-ummikolle. Asia on korjaantumassa lauantaina, jolloin suuntaan ensimmäistä kertaa Rauma Bluesiin, mutta sitä ennen on pitänyt tietenkin jo hakea fiilistä ja itse olen virittäytynyt lähinnä keittiön puolella Spotifyta kuunnellen.

Mielikuvissani blues on savuista, intiimiä, jammailevaa ja syvältä sielusta kumpuavaa.


Eli lautasella pitkään haudutettua possua, täynnä makua olevaa kastiketta, pannulla kultaiseksi paistettuja pottuja ja srirachalla pönkitettyjä grillattuja maissintähkiä.

Maistuu parhaalta hämärtyvässä elokuun illassa. Kynttilät eivät ole ruokaseurana vain sallittuja vaan oikeastaan ihan must.

REVITTY POSSU
noin 1 kg kassleria
2 tl savusuolaa
1 rkl sokeria
1 rkl savupaprikajauhetta
2 tl kuivattua timjamia
1 tl rouhittua mustapippuria
1 dl omenasiideriä
noin 10 jalapenoa
1-2 sipulia

Sekoita kaikki kuivat mausteet kulhossa sekaisin ja hieno ne kasslerkimpaleen pintaan. Laita possu uuninkestävään kannelliseen vuokaan. Kaada siideri vuoan pohjalle ja heitä joukkoon jalapenot ja kuoritut sekä karkeasti pilkotut sipulit. Kypsennä kannen alla 150 asteessa 2-2,5 tuntia.

Riivi liha ja kaada kulhon pohjalle tekeytynyt kastike sihdin läpi talteen.

Tarjoa liha pannuperunoiden sekä grillatun maissin kanssa.

Pssst! Pulled pork ja cola-castike ovat blogini kestosuosikkiohjeita. Sen löydät täältä.

PANNUPERUNAT
noin 1 kg perunoita
voita
oliiviöljyä
suolaa

Keitä perunat aivan miltei kypsiksi. Laita ne voin ja oliiviöljyn kanssa paistinpannulle ja paina kattilan kannen avulla perunat hiemat lyttyyn. Kun perunat ovat hieman ruskistuneet, käännä ne pannulla ja anna värin tarttua perunoiden pintaan myös toiselta puolelta. Mausta suolalla.

---

Köökki on blues-tunnelmissa siis tulevana lauantaina. Järjestyksessään 31. Rauma Bluesiin kanssani osallistuu myös raumalainen Isi ja tytöt -letti-ilmiön takana oleva Matti Airola. Hän onkin luvannut taiteilla mulle blues-henkisen letin viikonloppuna, joten innolla odotan, mitä mies on keksinyt! :-)

Nyt kannattaa ottaa seurantaan myös Köökin FB-sivu ja myös allekirjoittaneen IG-profiili, joissa molemmissa on luvassa blues-tunnelmia - ja tietty kuvia siitä letistä! ;-)

Postaus on tehty yhteistyössä Rauma Bluesin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti